Monday, July 17, 2017

Pelastuksen paikka

Ilmaislehti Nöjesguidenin (kuka vielä muistaa?) lokakuun 2002 numerossa oli Daniel Björkin sivun juttu ostokeskuksista. Sen paras pala on aloituksen lainaus leffan Clueless (1995) Cher-hahmolta:
I felt impotent and out of control, which I really hate. I need to find sanctuary in a place where I could gather my thoughts and regain my strength.
Vaikka muistan tuskaisia tunteita kauppakeskuksista, ymmärrän hyvin, että ostaminen luo tunteen vallasta ja kontrollista. Kyvykkyydestä.

Samoihin akoihin ilmestyeessä Muoto-lehdessä Katja Lindroosin artikkelissa käsitellään ostokeskuksien suunnittelua ja shoppailua. Toisaalta
Shoppailu kokemuksena on hekumaalinen. Jatkuvasti tuotevalikoimaansa uusivissa liikkeissä voi kokea uudistuvansa itsekin. Ostamalla voi muuttaa itseään ehkä siis maailmaakin.
ja toisaalta
Yksittäinen ihminen ei olekaan altavastaaja vaan aktiivinen ja arvaamaton. Hän voi valita jopa ostamisesta pidättäytymisen. Tai [Rem] Koolhaasin tapaan sanottuna: kieltäymyksen ylellisyyden.

Monday, July 10, 2017

"hei, tätä minä haluan tehdä"

Vihreässä langassa 1.2.2002 julkaistu Marko Latvasen kolumni oli leikkeiteni joukossa ihan hyvästä syystä. Latvanen kirjoitti:
Lasten touhuja seuratessa on välähtänyt pariinkin kertaan mielessä, että joku johtaa meitä pahasti harhaan uskotellessaan, että ihmiset ylipäätään tarvitsevat yhä vain eriytyneempiä välineitä ja menetelmiä itsensä ja elämänsä hallitsemiseen.
Ajatelkaa vaikka sitä töissä voimiensa rääppeiden varassa sätkivää tyyppiä, joka mökille päästyään hakkaa halkoja antaumuksella kaksi tuntia. Ei tarvitse edes lukea Erland Loen Supernaiivia tietääkseen, että puuesineiden hakkaaminen on ilmaista, helppoa ja vähintään yhtä nautinnollista kuin jokin kallis ja kultivoitu ajanviete.
Ilmaisuudesta voi olla toistakin mieltä, mutta "kysymys onkin siitä, osaammeko me enää aikuisina vapaasti sanoa "hei, tätä minä haluan tehdä" tai "kiitos vain, mutta en keksi tuolle mitään järkevää tai edes hupaisaa käyttöä"."

Monday, July 3, 2017

Kestävät tavarat

Pirkassa 9/2002 Regina Rask on kolumnissaan avautunut tavaratuskastaan ulkomaille muuton yhteydessä.
Vanhemmat ihmiset valittelevat aina, että tavarat ovat nykyään niin huteroita ja huonolaatuisia. Omat kokemukseni eivät tue tätä väittämää. Itse asiassa valitettavan harvat tavarat menevät rikki. Kuluvat. Tai edes kauhtuvat. Ei, vaan ne sinnittelevät, jäävät ikuisiksi ajoiksi nurkkiin ja kaappeihin roikkumaan, keräävät pölyn lisäksi muistoja, jonka takia niistä on vaikea luopua.

Saturday, July 1, 2017

R.I.P. housuni

Kymmenisen vuotta sitten olin työmatkalla Texasissa. Vähäiselle vapaa-ajalle ei ollut muuta käyttöä kuin paikallinen ostari. Old Navyssa osui silmiini leveälahkeiset pellavacaprit, joihin ihastuin niin, että ostin ne, vaikka koko oli liian iso. Vuosien varrella painoni on vaihdellut, mutta housut ovat aina vaatineet vyön sitomisen tiukalle pysyäkseen päällä.

Housut ovat palvelleet lukuisina lämpiminä päivinä kotona ja ulkomailla. Eilen Turussa huomasin WC-käynnin yhteydessä valon näkyvän haara-alueen kankaasta läpi ja kotiin päästyä totesin kankaan olevan ainosti rikki. On aika luopua.

P. S. Tietenkin leikkaan talteen napit, sillä niitä on varastossa vasta pari purkillista.

Monday, June 26, 2017

Ensimmäisiä tavaranlaskijoita?

Pirkassa 10/2002 on juttu Outi Liusvaaran kotiarkeologia-projektista, josta syntyi lopputyönsä.
Koska hän ei löytänyt yhtään merkintää siitä, että joku olisi joskus tehnyt vastaavaa, hän joutui pohtimaan itse kaiken. Piirtäen, luetteloiden ja pohdiskellen hän tarkasteli jokaista kotinsa esinettä, kuvaili sen ulkonäön, materiaalin, valmistusajan ja -paikan, hankintatavan ja vastasi kysymykseen: Miksi tämä on kotonani.
Hän merkitsi muistiin myös hankintatavan: ostettu, saatu lahjaksi, peritty, saatu tarpeettomana, otettu talteen, löydetty, tehty itse, varastettu, voitettu.
Arkeologian menetelmien avulla hän kävi läpi esineen sijainnin, merkitsi koon ja kunnon. Jokaisesta esineestä syntyi lähes 30 havaintoa. Luokituksen laatimiseen hän käytti museoalan lisäksi kirjastojen käyttämää luokitusjärjestelmää. Jokainen esine sijoitettiin pää- ja alaluokkaan.
Huom! "Yli 6000 esineestä Outin käytössä oli useammin kuin keran päivässä vain 62." (Perusteellisempi artikkeli Liusvaaran työstä löytyi myöhemmin leikekasasta Vihreästä langasta 28.2.2003)

Pännii, että varhaisimmista leikeistä lensi jo roskikseen NYT-juttu, jossa laskettiin yhden lastenhuoneen tavarat. Myöhemmin löytyy Yhteishyvästä 10/2005 Helka Sivosen kolumni, jossa tämä pätkä:
Valkeakosken kuvataidekoulun rehtori Elisse Heinimaa pyysi 8-vuotiaita oppilaitaan laskemaan kaikki heidän omassa huoneessaan olevat esineet ja samalla luokittelemaan ne. Tämän pienen tutkimuksen mukaan lapsen huoneessa on keskimäärin 11 huonekalua, 16 kuvaa seinällä, 450 lelua, 300 koulutarviketta, 250 kirjaa, 10 koriste-esinettä, 8 laitetta jne. Yhteensä keskimäärin 1045 esinettä.

Monday, June 19, 2017

Veblenin mullistus

Thorstein Veblenin klassikko The Theory of Leisure Class (1899) julkaistiin suomeksi 2002. Jakke Holvas kehuu Hesarissa 1.12.2002 käännöksen kieltä. Artikkelinsa alussa hän tiivistää kirjan sisällön.
Ensi silmäyksellä Veblen ei tunnu esittävän mitään uutta. Hän erottelee taloudelliset instituutiot kahteen ryhmään, varallisuuspohjaiseen yläluokkaan ja tuotannolliseen alaluokkaan. Ylemmässä luokassa työ liittyy omistamiseen ja hankintaan, alemmassa ammattitaitoon ja tuottamiseen.
Veblenin mullistus on arvostusjärjestelmä, jonka kummatkin luokat jakavat, mutta jossa pääroolia näyttelee joutilasluokka.  
Tuleekohan tätä osin vanhentunutta kirjaa koskaan luettua? Monesti on pitänyt.

Thursday, June 15, 2017

Laiskottelu on halpaa hupia

Otsikko on lainattu Hesarin jutusta 25.6.2008. Sivusta vie silloiseen tapaan yli neljäsosan värikäs piirroskuva ja saman verran tilaa saavat halvat huvit pääkaupunkiseudulla. Listan on tarkoitus helpottaa joutenoloa, mikä tarkoittaa aivan toisenlaista joutenoloa kuin itse ymmärtämäni.

Ja itse jutussa kuvailtu.
Laiskotteluun ei pidä liittyä päämäärää eikä järkeä. Arkielämään kuuluva hyödyn tavoittelu pitäisi jättää laiskottelun ulkopuolelle. "Laiskuttelusta ei tarvitse saada yhtään mitään. Siinä oleminen sinänsä koetaan riittävän tyydyttäväksi ja arvokkaaksi." [sanoo Jyrki Piispa]