24.11.2017

Lottovoitosta haaveilu

Minusta lottovoitosta haaveilu on hyödyllistä.

Kun sen tekee realistisesti.

Tajuaa, että vaikka tilille posahtaisi tällä viikolla jaossa oleva 14,3 miljoonaa, edelleen pitäisi saada astiat tiskattua, vaatteet pyykättyä ja toisinaan lähteä ulos, kun on kylmää ja märkää. Minä en muuttaisi isompaan asuntoon ja tänne ei mahdu kokopäiväistä palveluskuntaa, jos sellaista Suomessa saisi miljoonillakaan palkattua. Ja palkkaamisessa olisi vaivaa.

Kun 1990-luvulla kelasin lottovoittoa, visioni oli, että suoraan Veikkauksesta ottaisin taksin Fazerille ja sitten ostaisin niin paljon CD-levyjä kuin vaan haluaisin. Hetken unelmaa mielessäni pyöriteltyäni hiffasin, että minulla oli varaa mennä ja ostaa ne pari kolme levyä, jotka oikeasti halusin. En siihen tarvinnut lottovoittoa. (Valitettavasti en koskaan tajunnut sitä, että Anttilan tarjouslaarien virheostosten hinnallakin olisin voinut toteuttaa näitä unelmia.)

Tällä viikolla kun olin ihmisten ilmoilla vaatteissa, joihin en ollut täysin tyytyväinen, aloin ajatella, että lottovoiton saatuani voisin luopua äidiltä perimistäni villapaidoista. Ne ovat minulle liian isoja, eivätkä tavalla, joka olisi viehättävä. (Lisäksi ne ovat odottaneet käyttöä laatikossa keväästä 2013 ja nähneet sitä hyvin vähän.)

Dah, eihän siihen lottovoittoa tarvita, että voin lahjoittaa villapaidat eteenpäin! Kunhan "ehdin" poimin laatikosta talteen omat vanhat, jotka ovat oikean kokoisia. Ja jos totinen talvi tai vilukissuisuus iskee, niin sitten käyn ostamassa villapaidan, josta tulee hyvä mieli.

22.11.2017

Säilytysratkaisu

Puoli vuotta sitten päivitin FB-ryhmään Paikka kaikelle:
Ilmeisesti jossain asunnossa minulla oli kuusi säilytyslaatikkoa, joista ei nähnyt päälle sisältöä. Ihan toinen juttu on sitten tämän lappusen säilyminen reilusti yli 10 vuotta.
Muistin sitten myöhemmin, että kuusi laatikkoa olivat edellisessä asunnossani vaatekaappien päällä. Mahdollisesti asyumisen alkuvaiheesta eli tosiaan 10 vuoden takaa, tai sitten ei.

Nykyään vaatekaappien päällä on kaksi pahvilaatikkoa. Toisessa kansallispuku (joka ei mahdu päälle) ja toisessa laukut. Lisäksi muovikangasjutskissa kenkiä. Jälkimmäisiin voisi lisätä jonkun laputuksen, ettei tarvi ottaa kaikkia alas kun yhtä paria etsii, mutta kun vuodenaikojen vaihdon yhteydessä menee aina eri järjestykseen, niin turhaa vaivaa.

20.11.2017

Oblomovilaisuus

Pekka Vartiainen esittelee kirjablogissaan deologisen työttömyyden kantaisänä Ivan Gontsharovin 1859 ilmestyneen romaanin Oblomov nimihenkilön, joka ensimmäisen sadan sivun aikana
ei juurikaan liiku huoneestaan, joka on hänen "makuukamarinsa, virkahuoneensa ja vastaanottopaikkansa". Sängyssä makoileminen on hänen normaali tilansa ja sieltä hän seurailee maailman menoa milloin ei nuku.
Aah, tunnistan itseni, luetaan lisää.
Romaanista irroitettu päähenkilön elämäntyyliä karakterisoiva määre erkani kohta kuvaamaan venäläistä mielenlaatua yleisemminkin. Oblomovilaisuudesta tuli ja on tullut varoitus ja synonyymi heikkotahtoisuudelle, mukavuudenhalulle, saamattomuudelle ja haaveilulle.
Olenko siis oblomovilainen ja deologinen työtön? Mitähän se deologinen tarkoittaa? Google tarjoaa tilalle ideologisuutta ja taitaa tosiaan olla niin, että Vartiaiselta on yksi kirjan pudonnut.

Ideologiseksi työttömäksi ilmoittautuneesta Ossi Nymanista oli lokakuussa paljon puhetta. En koskaan lukenut alkuperäistä Hesarin juttua. Jos ideologiseksi työttömäksi määrittelee Ilta-Sanomien pääkirjoituksen tapaan työtä vieroksuvat, jotka elävät yhteiskunnan tuilla ja eivätkä aio mennä töihin, niin en kuulu ryhmään.

Pitäisiköhän oblomovilaisuudestakin tarkistaa joku toinen lähde? Wikipedia tarkentaa edeltävää kertoen, ettei mies pääse ensimmäisen 50 sivun aikana kuin sängystään tuoliin. Wikipediasta opin myös, että Oblomov on kärjistetyin esimerkki tarpeettoman ihmisen tyypistä
Tarpeeton ihminen kuuluu yleensä aatelistoon ja älymystöön. Hän ei kykene toteuttamaan ihanteitaan tai toimimaan aktiivisesti. Hahmo on tyytymätön itseensä, säälii itseään, ei löydä elämälleen tarkoitusta ja tuntee, että maailma torjuu hänet. Myös aloitekyvyttömyys ja sitoutumisen pelko rakkaussuhteissa on usein tulkittu tämän tyyppihahmon ongelmiksi.
Täytyy myöntää, että tuossa on jotain tuttua, mutta onko kyse vain Forer-efektistä?

19.11.2017

Mikä on hyvää, mahdollista ja toivottavaa?

Kuin jatkeena eiliseen pyykkimietintääni tuli rss-lukijassani tänä aamuna vastaan Olli Herrasen kolumni Yhteiskunta ylittää arkiymmärryksen, jossa hän referoi Tere Vadénin kanssa kirjoittamaansa artikkelia. (Ilmeisesti artikkeli on hyvin tuore, sillä Kulttuurintutkimus-lehden verkkosivuilla ei vielä edes ole numeron 2/2017 sisällysluetteloa.)

Herranen ja Vadén olivat analysoineet omavaraiseläjästä tehdystä artikkelista syntynyttä verkkokeskustelua. Omavaraiseläjä tarkoittanee omavaraisesti maalla elämistä eikä omilla varoillaan eläjää, sillä hän oli "kertonut tulleensa toimeen parhaimmillaan vain 50 eurolla vuodessa ja tehneensä kaiken muun itse". Keskusteluun osallistuneet eivät olleet ymmärtäneet tätä elämäntapaa ollenkaan.
Hätkähdyttävä johtopäätös on, kuinka kiinnittyneitä ihmiset ovat siihen, minkä he pystyvät arjessa kokemaan ja havaitsemaan. Se ohjaa voimakkaasti ymmärrystä siitä, mikä on hyvää, mahdollista ja toivottavaa. Ainoastaan harvat, kaikkein myönteisimmin elämäntapaan suhtautuneet pystyivät ylittämään silmänkantaman. 

18.11.2017

"Likaiset" vaatteet

Kun vuoden 1997 paikkeilla aloin kaivella verkosta ohjeita rahan säästämiseen, törmäsin toistuvasti amerikkalaisiin sivuihin, joilla hardcorea oli pyykin kuivattaminen narulla. Ei tarjonnut minulle mitään säästöpotentiaalia, sillä olin aina kuivattanut pyykkini niin. Enkä hyötynyt myöskään lukuisista kuivuriliinojen puolitusvinkeistä.

Nämä tulivat mieleen viime päivien YouTube-videokatsannoista. Tubettaja Frugalgreengirl tarjosi "äärimmäisistä säästökeinoista" ensimmäisenä vaatteiden pitämistä uudelleen! Tämä kun säästää pyykkämisessä ja myös auttaa vaatteita säilymään pidempään. "Rewearing clothes is definately one of those things that can be done!" Toisessa videossa hän toteaa olleensa varsin avoin elintavoistaan ja kertoneensa käyttävänsä toisinaan vaatteitaan "useaan kertaan" ennen pesua. Ilmiselvästi tässäkin on ajatellut jonkun kauhistuvan käytäntöä, joka itselleni on itsestäänselvyys.

Kyseessä ei ole rikkaudessa kasvanut henkilö vaan hän videossaan What Growing Up in Poverty is Like kertoo kulkeneensa jonain talvena Coloradossa kouluun sandaaleilla ja muovipussit sukkiensa päällä. Mutta lähes yhtä paljon häntä oli harmittanut se, että hänellä oli vain neljä koulukelpoista vaatekertaa eli joutui menemään kouluun "likaisilla" vaatteilla.

Niin paljon on kulttuurisidonnaista.

17.11.2017

Ala tehdä tai ole tekemättä

Muistikirjan selailu jatkuu.
When you simply are not in the mood to tackle the project, remember: Once you start something related to the project, no matter how small that portion may be, you are no longer procrastinating.
Olipa armollinen pätkä. Pari sivua myöhemmin saman tapainen.
When faced with an apparently hopeless situation, take action, any action.
Tämä yläpuolella
Realize that it doesn't matter what happened to you of who did it to you, the only thing that matters is what you do about it.
Tough love -latteus, mutta totta silti. Sopivasti (tarkoituksella?) samalla sivulla on alimpana vielä tärkeämpi opastus:
Consider the wisdom of doing absolutely nothing!

15.11.2017

Keittiöstä kylpyhuoneeseen

Kun muutin tähän asuntoon pari vuotta sitten, minulla oli vaikeuksia saada tavarat asettumaan kylpyhuoneen kaappiin. Mutta tein linjapäätöksen, että en ostaisi mitään uusia kippoja tai rasioita. Joten päädyin tähän esteettiseen sekamelskaan, jota on vielä viime kuukausina pahentanut Kuolinpesästä säästetyt kamat.
Sen verran olen tilanteesta häiriintynyt, että krääsäkaupoissa olen hakeutunut kippojen ääreen mietiskelemään kylpyhuoneen kaapin hyllyn leveyttä. Mutta kerrankin YouTube-videosta sain käytännöllisen idean: keittiörasioita voi käyttää muuallakin kämpässä. Ja keittiörasioitahan minulla piisaa, vaikka Kuolinpesästä jätin itselleni vain mallin, jonka ostin siihen ainoaan asuntooni, jossa oli oikeasti pakastin. Nämä olivat kymmenisen vuotta deponoituina ja odottivat eteisessäni ullakolle ahtamista.

Testaus paljasti, että rasiat olivat just sopivan kokoisia kaappiin. Joten tein järjestelykierroksen, jonka lopputulos ei räjäytä tajuntaa, mutta miellyttää silmääni.

Se mikä räjäytti tajuntani oli pieni kosmetiikkapussi. Siitä pilkotti korvatulppia, joten olin siinä uskossa, ettei siinä muuta olisikaan. Mutta käteen otettuna paino kertoi, että onhan täällä. Pohjimmiltaan (kirjaimellisesti) kyseessä oli jonkinlainen vaellusharrastuskauteni pussi, jonka osin kuivuneen oloisten laastarien joukosta putosi Aspirin Zipp vuodelta 2007. Että sillee. Matkatarvikelaatikkoni pusseja sitten seuraavaksi selvittämään?