29.12.2017

Muistikirjan sivulta

Vuoden lopun tunnelmaan teksti yhdeltä muistikirjan sivulta.
Drift.
Allow yourself to wander aimlessly.
Explore adjacencies.
Lack judgement.
Postpone criticism.

20.12.2017

Kun oikeasti kannattaa, osa 2

Jostain ulkomainonnasta huomasin, että Museokortin joulukampanjassa saa vuoden hinnalla 13 kuukautta. Ensin harmistuin, sillä korttini kaipaa uudistusta vasta toukokuussa. Mutta sitten muistin, että lahjaksi saadut kortit saa liittää olemassaolevan jatkoksi, joten samalla logiikalla jatkaminen ennen aikojaan onnistuu omallekin kortille. Ja onnistuihan se. Ottaen huomioon, että hinnat nousevat, olisikohan pitänyt ostaa toinenkin vuosi? Olisiko katsottu kieroon?

19.12.2017

Kolme päivää kurpitsarisottoa

Olen ylittänyt itseni ja (melkein) tehnyt ruokaa. Testasin nimittäin vihdoin ensimmäisen kesällä Lidlistä hamstraamani risottopussin. Oikealla risotonkeittotekniikalla (vähitellen kuumaa kasvislientä), jota pussissa ei kuvattu, syntyi ihan syötävää, vaikkakin hyvin riisivoittoista risottoa.

Kokemuksesta tiesin, että risoton pakastaminen ei kannata ja seuraavana päivänä havaitsin, että jääkaapissakin seisottaminen oli luonut klimpin, joka ei herättänyt ruokahalua. Alkukesästä tein jämäriisistä maukkaan munakkaan, joten päätin kokeilla vastaavaa tästä. Ei ollenkaan huono idea, mutta jätti vielä neljänneksen kolmannelle päivälle. Etten toistaisi itseäni paistoin sen chilimarinoidun tofun kanssa. Tyyristä eikä erityinen makuelämys, mutta meikäläisen eväillä hyvä suoritus.

Eli ensi kerralla tiedän, että tuoreeltaan ei kannata syödä puolta pelkästään siksi, että pussissa mukamas oli kaksi annosta. Jämille on käyttöä. Ja risottopussejahan minulla on seitsemän, joten jos joka toinen tai kolmas viikko teen tämän ateriasetin, niin ensi kesään mennessä tulevat käytettyä.


18.12.2017

Parempi bonuskortti

Tekniikan&Talouden kolumnissa 13.2.2003 Kauko Niemi toteaa bonuskorttien hyödyksi
että näen yhteenvedon turhasta tuhlaamisestani ja voin ryhtyä kerran kuussa miettimään kuinka voisin olla ostamatta reilusti vähemmän kuin viime kuussa ostin.
Hän halusi tämän oheen vertailevaa tiedottamista.
Jos olisit ostanut toisen merkkisen vastaavan tuotteen olisit säästänyt 30 euroa. Vaihtamalla tuotemerkkejä ja käyttämällä halvempia vaihtoehtoja olisit tässä kuussa säästänyt yhteensä 418 euroa.
Itse en tällaista itseruoskintamateriaalia kaipaisi.

15.12.2017

Järkevyyksiä

Muistikirjasta löytyy vielä järkevyyksiä:
Getting good at most things takes practice over time. You can't suddenly improve on your normal best technique just because it's a "special occasion", so don't even try.
Ja
Love your experiments. Joy is the engine of growth. Exploit the liberty in casting your work as beautiful experiments, iterations, attempts, trials and errors. Take the long view and allow yourself the fun of failure every day.
Ja
Make the right decision, not the best decision. People can spend months debating the 'best' decision without actually arriving at any decision. Ever decision involves risk. And there are 10 ways to do something, 8 of them will probably work. So pick one of the 8 and get going. Life's too short. You have more decisions to make after this one.  
Ja
If you don't know you have it or you can't find it, it is of no value to you. 

11.12.2017

Kun oikeasti kannattaa

Verkossa on niin monta kertaa mainittu Pepsin markkinointikamppanjasta saatu hävittäjä (tai oikeastaan ei-saatu) että se tuli mieleen kun leikekokoelmassa tuli vastaan uutinen Kolajuoman hamstraaminen löi Hartwallin ällikällä (HS 17.11.2005). Tietokoneen sai puoleen hintaan keräämällä etiketit ja myymällä pullot alennuksella eteenpäin. Hartwall oli ajatellut, että tarvittavat pisteet keräisi vain porukat eikä varmaankaan ollut budjetoinut kovin montaa "pääpalkintoa".

Ainakin yksi yrittäjä sai koneensa ja kuvaa yksityiskohtaisesti tekniikkansa.

10.12.2017

Supersimppeli chili sin carne

Ota Risellan riisi ja linssi -seos, jonka etuna on punajuuren väri. Riisi ei maistu miltään, mutta se ei haittaa. Eikä toivottavasti sekään, että paketti oli syksyn ongelmissa päässyt vanhentumaan.

Riisiseoksen kypsentyessä kattilassa, tyhjennä isoon astiaan papuja chilikastikkeessa. Tällä kertaa peltipurkkini olivat Lidlistä, enkä muista hintaa. Oli niin halpa, että kannusti ostamaan eli ehkä euron per purkki? GoGreenin chili sin carne on Stokkan hullareilta eli euron per paketti. Molempia meni lopulta kaksi, joten kun riisi maksoi max 3 euroa, koko satsi oli noin 7 euroa.

Riisin kypsyttyä kaada se papujen päälle ja sekoita herkulliseksi mössöksi.
Söin tästä tänään yhden annoksen ja laitoin neljä pakastelokeroon. Annoshinnaksi tuli siis runsas euro ja aikaa siivouksineen meni alle puoli tuntia.

9.12.2017

Osattomuus aikuisten elämästä?

Wilma Karikon tekstissä Työ korjasi työttömän mietitytti pätkä
Työtön, vaikka tulisi aineellisesti jotenkuten toimeenkin, on todella osaton kaikesta siitä, mistä aikuisten elämä koostuu: työyhteisö ja mahdollisuus kehittyä ammatillisesti puuttuvat. Ei ole työterveyshuoltoa, koulutuksia, kehittämispäiviä, työmatkoja, seminaareja eikä pikkujouluja. Loma-ajoista tulee merkityksettömiä, samoin viikonpäivistä. Ryhdyin välttämään tilaisuuksia, joissa tapaisi uusia ihmisiä, joille minun pitäisi tehdä tiliä työttömyydestäni. Sain rohkeutta olla avoimesti työtön vasta, kun olin ensin kirjoittanut siitä Ämmissä.
En pysty allekirjoittamaan tuosta juuri mitään. Ensinnäkin on tolkuttomasti duuneja, joihin ei kuulu työmatkoja eikä seminaareja.

Lomia pidin miten sattui töissäollessakin, joten olivatko loma-ajat "merkitykselisiä"? Nykyäänkään kesän loma-aika ei jää huomaamatta, sillä silloin kirjastot ja arkistot laittavatr ovensa säppiin. Viikonpäivistäkin pitää pitää kirjaa, sillä vastaavasti pitää tietää milloin kirjastoihin ja arkistoihin pääsee sisälle. Ja seminaareja yms. tapahtumia, joissa voi kokea suunnilleen yhtä paljon yhteisöllisyyttä kahvikupin ääressä kuin töissäkin, riittää.

Valitsin harrastukseni onnekkaasti.

4.12.2017

Haluanko olla tyyppi, jolla on kaappi täynnä nippusiteitä?

Hesarissa 3.10.2010 toimittaja Olli Sirén jakoi kokemuksensa tavaroidensa karsimisesta, joka päättyi 82 esineen kokoelmaan. (Siihen ei kuulunut mitään keittiöstä.)
Raivaaminen tuntuu puhdistavalta. Jäljelle jää vain se, mitä ilman ei joko tule toimeen tai ei ole oma itsensä.
Ihan kuin kehittäisi videopelihahmoa: haluanko olla tyyppi, jolla on kaappi täynnä nippusiteitä?
En.
Entä sellainen, jolla on klassinen partahöylä ja siihen kuuluva partasuti, saippua ja kippo?
Todellakin!
Annan piut paut niille, jotka tuomitsevat pinnaliseksi tällaisen itsensä määrittelyn materian avulla.
Eivätkö samaa tee myös asketismiin pyrkivät munkit, jotka pukeutuvat kaapuihin ja asettavat seinälleen krusifiksin?

2.12.2017

Neuvova valuuttakauppias

Kävin tänään hakemassa Forexilta puntia lähestyvää Lontoon reissua varten. En ollut aikoihin ostanut valuuttaa ja ehkä se jotenkin näkyi olemuksestani, sillä myyjä antoi epätavallisen paljon neuvoja.

Ainakin se, että hän hakusi tarkistaa luottokorttini steemmaavan henkkariini, kannatti, sillä selvisi, että luottokorttiin yhdistetty Stokkan kanta-asiakkuus antoi etua ostoon.

Mutta pelottelu kuluilla kuullosti argumentoinnilta lisäkäteisen ostoon. Käteisen nostaminen kortilla maksaa, korttiostaminen maksaa ja viimeiseksi vielä varoitti, että väärän valuutan valitseminen maksutilanteessa kustantaa.

Nordean Mastercard-sivun mukaan
Tehdessäsi oston tai käteisnoston muussa valuutassa kuin euroissa, tapahtuman valuuttakurssina käytetään kortista riippuen joko MasterCard Europe- tai Visa International -järjestelmässä käytettävää kyseisen valuutan ns. tukkukurssia, johon lisätään valuuttalisä (korkeintaan 1,95 % tapahtuman määrästä).
Tämän tulkitsisin niin, että maksaessa kannattaisi valita maksu euroina. Mutta kansainväliset artikkelit selittävät, että pitäisi maksaa paikallisessa valuutassa. Samaa todistaa vanha  Taloussanomien juttu, jossa kehutaan edellä mainittua tukkukurssia edulliseksi ja kauppiaiden puolestaan vedättävän omilla kursseillaan.

En siis ainakaan säästele hankittua käteistä korttiostoksin.

1.12.2017

Sekalaista ohjeistusta

Muistikirjasta löytyy vielä helmiä, joihin kuuluu
Know the difference between wasting time and enjoying time.
Tämä pitäisi aktiivisesti muistaa.
Changing or renaming a task can make a difference in the way we carry out that activity.
Hmmm... jos keksisi testatuskeissin....
The more expert you are at a task, the longer it often takes, simply because you know how to usefully spend more time at the task.
Valitettavaa (tavallaan), mutta totta.
To uncover your intuitive point of view, you can flip a coin - not to make the decision for you, but so you can register your gut reaction to the result. How do you feel when one option drops out? If you are disappointed, ask yourself why.
Tämä vinkki on pysynyt muistissa, mutta olenkohan sitä koskaan käyttänyt?
Answers to many big problems usually are found by asking a few simple questions - as long as they are the RIGHT questions.
Kuullostaa syvälliseltä ja hienolta, mutta onko se sitä?

28.11.2017

Lisää reduktiota

Perjantaina vaihdoin pari sanaa tuttavani kanssa ja hän aloitti kuulumisten kyselyn toteamalla, että "nyt kun sinulla on reduktio tehtynä". Hän viittasi FB:hen linkittämääni kuolinpesän "pääosa selvitetty" -postaukseen.

Mutta reduktio kyllä jatkuu. Kuolinpesää siivotessani tein ainakin yhden järjettömän päätöksen. Vanhemmiltani jääneiden pussilakanoiden hyvä kunto sai minut (ensin pesemään? ja) pakkaamaan ne tulevaa käyttöä varten. Vaikka hyvin pian selvisi, että nykyaikaiset peitot eivät mahdu näihin vanhanaikaisiin. Ja vaikka jo 1990-luvulla päätin, että kodissani käytän vain valkoisia lakanoita.

(Olin 1980-luvulla saanut valita itselleni ensimmäiset omat pussilakanani. Niiden kolmiokuvioissa ei ollut mitään vikaa, mutta alunperin kirkkaat värit haalistuivat kauan ennen kuin kangas kului puhki. Valkoisissa ei ole tätä ongelmaa.)

Tavara-ahneus tai turvallisuushakuisuus kai iski. Onneksi korjausliike on suhteellisen helppo tehdä. Nyt kun talven päivänvalo on "parhaimmillaan" lähden ullakolle kaivamaan pakkauksista kaikki värilliset pussilakanat, lakanat ja tyynyliinat. Palattuani alas laitan samaan kassiin vastaavat myös asunnon ei-valkoiset liinavaatehyllyltä. Jäljelle jää edelleen liikaa, mutta hiljakseen tykkään tätä tehdä.

Ai niin, ullakolta pitää muistaa ottaa myös äidin vanhat talvipäähineet, jotka villapaitojen tapaan tulivat säästettyä ja ovat jääneet käyttämättä, sillä eivät sovi tyyliini.

Ja nämä kaikki kiikutan sitten auton takakonttiin. Kallis varastotila, mutta ei sillä muutakaan käyttöä tällä hetkellä ole.

Paljonko rahaa riittää?

(Varhaiseen) eläköitymiseen tähtäävät bloggaajat ovat laskeskelleet erilaisia vaadittavia pääomia ja niin olen tehnyt itsekin. Hesarissa 26.7.2003 todettiin, että "Lauantai-iltana arvottava 3,7 miljoonan euron lottopotti mahdollistaa voittajalleen hulppean elämän loppuiäksi".

Lisäksi oli laskettu, että "25-vuotiaan naisen on voitettava lotosta noin 959 321 euroa voidakseen jättää työnsä ja pystyäkseen silti käyttämään rahaa suomalaisen palkansaajan keskiansion verran loppuelämänsä ajan." Laskelmassa oli käytetty (omistanikin tuttua) yksinkertaistusta, jossa tulevaisuuden inflaatio kuittaantuu sijoitustuloilla, vaikka tätä ei varsinaisesti sanottukaan.
... riittää suomalaisten keskimääräistä bruttoansiota vastaavat 2210 euroa eli verotus huomioiden noin 1580 euroa jokaiselle kuukaudelle aina 65 vuoden eläkeikään asti.
Sen jälkeen kuukausittainen käyttövara laskee näiden tulojen oikeuttaman 1326 euron eli nettona noin 1014 euron eläkkeen tasolle, jota piisaa aina keskimääräiseen elinajaodoteikään eli 81,5 vuoteen asti.
Tapahan tuokin, vaikka omat menot ovat kyllä parempi lähtökohta laskelmille.

24.11.2017

Lottovoitosta haaveilu

Minusta lottovoitosta haaveilu on hyödyllistä.

Kun sen tekee realistisesti.

Tajuaa, että vaikka tilille posahtaisi tällä viikolla jaossa oleva 14,3 miljoonaa, edelleen pitäisi saada astiat tiskattua, vaatteet pyykättyä ja toisinaan lähteä ulos, kun on kylmää ja märkää. Minä en muuttaisi isompaan asuntoon ja tänne ei mahdu kokopäiväistä palveluskuntaa, jos sellaista Suomessa saisi miljoonillakaan palkattua. Ja palkkaamisessa olisi vaivaa.

Kun 1990-luvulla kelasin lottovoittoa, visioni oli, että suoraan Veikkauksesta ottaisin taksin Fazerille ja sitten ostaisin niin paljon CD-levyjä kuin vaan haluaisin. Hetken unelmaa mielessäni pyöriteltyäni hiffasin, että minulla oli varaa mennä ja ostaa ne pari kolme levyä, jotka oikeasti halusin. En siihen tarvinnut lottovoittoa. (Valitettavasti en koskaan tajunnut sitä, että Anttilan tarjouslaarien virheostosten hinnallakin olisin voinut toteuttaa näitä unelmia.)

Tällä viikolla kun olin ihmisten ilmoilla vaatteissa, joihin en ollut täysin tyytyväinen, aloin ajatella, että lottovoiton saatuani voisin luopua äidiltä perimistäni villapaidoista. Ne ovat minulle liian isoja, eivätkä tavalla, joka olisi viehättävä. (Lisäksi ne ovat odottaneet käyttöä laatikossa keväästä 2013 ja nähneet sitä hyvin vähän.)

Dah, eihän siihen lottovoittoa tarvita, että voin lahjoittaa villapaidat eteenpäin! Kunhan "ehdin" poimin laatikosta talteen omat vanhat, jotka ovat oikean kokoisia. Ja jos totinen talvi tai vilukissuisuus iskee, niin sitten käyn ostamassa villapaidan, josta tulee hyvä mieli.

22.11.2017

Säilytysratkaisu

Puoli vuotta sitten päivitin FB-ryhmään Paikka kaikelle:
Ilmeisesti jossain asunnossa minulla oli kuusi säilytyslaatikkoa, joista ei nähnyt päälle sisältöä. Ihan toinen juttu on sitten tämän lappusen säilyminen reilusti yli 10 vuotta.
Muistin sitten myöhemmin, että kuusi laatikkoa olivat edellisessä asunnossani vaatekaappien päällä. Mahdollisesti asyumisen alkuvaiheesta eli tosiaan 10 vuoden takaa, tai sitten ei.

Nykyään vaatekaappien päällä on kaksi pahvilaatikkoa. Toisessa kansallispuku (joka ei mahdu päälle) ja toisessa laukut. Lisäksi muovikangasjutskissa kenkiä. Jälkimmäisiin voisi lisätä jonkun laputuksen, ettei tarvi ottaa kaikkia alas kun yhtä paria etsii, mutta kun vuodenaikojen vaihdon yhteydessä menee aina eri järjestykseen, niin turhaa vaivaa.

20.11.2017

Oblomovilaisuus

Pekka Vartiainen esittelee kirjablogissaan deologisen työttömyyden kantaisänä Ivan Gontsharovin 1859 ilmestyneen romaanin Oblomov nimihenkilön, joka ensimmäisen sadan sivun aikana
ei juurikaan liiku huoneestaan, joka on hänen "makuukamarinsa, virkahuoneensa ja vastaanottopaikkansa". Sängyssä makoileminen on hänen normaali tilansa ja sieltä hän seurailee maailman menoa milloin ei nuku.
Aah, tunnistan itseni, luetaan lisää.
Romaanista irroitettu päähenkilön elämäntyyliä karakterisoiva määre erkani kohta kuvaamaan venäläistä mielenlaatua yleisemminkin. Oblomovilaisuudesta tuli ja on tullut varoitus ja synonyymi heikkotahtoisuudelle, mukavuudenhalulle, saamattomuudelle ja haaveilulle.
Olenko siis oblomovilainen ja deologinen työtön? Mitähän se deologinen tarkoittaa? Google tarjoaa tilalle ideologisuutta ja taitaa tosiaan olla niin, että Vartiaiselta on yksi kirjan pudonnut.

Ideologiseksi työttömäksi ilmoittautuneesta Ossi Nymanista oli lokakuussa paljon puhetta. En koskaan lukenut alkuperäistä Hesarin juttua. Jos ideologiseksi työttömäksi määrittelee Ilta-Sanomien pääkirjoituksen tapaan työtä vieroksuvat, jotka elävät yhteiskunnan tuilla ja eivätkä aio mennä töihin, niin en kuulu ryhmään.

Pitäisiköhän oblomovilaisuudestakin tarkistaa joku toinen lähde? Wikipedia tarkentaa edeltävää kertoen, ettei mies pääse ensimmäisen 50 sivun aikana kuin sängystään tuoliin. Wikipediasta opin myös, että Oblomov on kärjistetyin esimerkki tarpeettoman ihmisen tyypistä
Tarpeeton ihminen kuuluu yleensä aatelistoon ja älymystöön. Hän ei kykene toteuttamaan ihanteitaan tai toimimaan aktiivisesti. Hahmo on tyytymätön itseensä, säälii itseään, ei löydä elämälleen tarkoitusta ja tuntee, että maailma torjuu hänet. Myös aloitekyvyttömyys ja sitoutumisen pelko rakkaussuhteissa on usein tulkittu tämän tyyppihahmon ongelmiksi.
Täytyy myöntää, että tuossa on jotain tuttua, mutta onko kyse vain Forer-efektistä?

19.11.2017

Mikä on hyvää, mahdollista ja toivottavaa?

Kuin jatkeena eiliseen pyykkimietintääni tuli rss-lukijassani tänä aamuna vastaan Olli Herrasen kolumni Yhteiskunta ylittää arkiymmärryksen, jossa hän referoi Tere Vadénin kanssa kirjoittamaansa artikkelia. (Ilmeisesti artikkeli on hyvin tuore, sillä Kulttuurintutkimus-lehden verkkosivuilla ei vielä edes ole numeron 2/2017 sisällysluetteloa.)

Herranen ja Vadén olivat analysoineet omavaraiseläjästä tehdystä artikkelista syntynyttä verkkokeskustelua. Omavaraiseläjä tarkoittanee omavaraisesti maalla elämistä eikä omilla varoillaan eläjää, sillä hän oli "kertonut tulleensa toimeen parhaimmillaan vain 50 eurolla vuodessa ja tehneensä kaiken muun itse". Keskusteluun osallistuneet eivät olleet ymmärtäneet tätä elämäntapaa ollenkaan.
Hätkähdyttävä johtopäätös on, kuinka kiinnittyneitä ihmiset ovat siihen, minkä he pystyvät arjessa kokemaan ja havaitsemaan. Se ohjaa voimakkaasti ymmärrystä siitä, mikä on hyvää, mahdollista ja toivottavaa. Ainoastaan harvat, kaikkein myönteisimmin elämäntapaan suhtautuneet pystyivät ylittämään silmänkantaman. 

18.11.2017

"Likaiset" vaatteet

Kun vuoden 1997 paikkeilla aloin kaivella verkosta ohjeita rahan säästämiseen, törmäsin toistuvasti amerikkalaisiin sivuihin, joilla hardcorea oli pyykin kuivattaminen narulla. Ei tarjonnut minulle mitään säästöpotentiaalia, sillä olin aina kuivattanut pyykkini niin. Enkä hyötynyt myöskään lukuisista kuivuriliinojen puolitusvinkeistä.

Nämä tulivat mieleen viime päivien YouTube-videokatsannoista. Tubettaja Frugalgreengirl tarjosi "äärimmäisistä säästökeinoista" ensimmäisenä vaatteiden pitämistä uudelleen! Tämä kun säästää pyykkämisessä ja myös auttaa vaatteita säilymään pidempään. "Rewearing clothes is definately one of those things that can be done!" Toisessa videossa hän toteaa olleensa varsin avoin elintavoistaan ja kertoneensa käyttävänsä toisinaan vaatteitaan "useaan kertaan" ennen pesua. Ilmiselvästi tässäkin on ajatellut jonkun kauhistuvan käytäntöä, joka itselleni on itsestäänselvyys.

Kyseessä ei ole rikkaudessa kasvanut henkilö vaan hän videossaan What Growing Up in Poverty is Like kertoo kulkeneensa jonain talvena Coloradossa kouluun sandaaleilla ja muovipussit sukkiensa päällä. Mutta lähes yhtä paljon häntä oli harmittanut se, että hänellä oli vain neljä koulukelpoista vaatekertaa eli joutui menemään kouluun "likaisilla" vaatteilla.

Niin paljon on kulttuurisidonnaista.

17.11.2017

Ala tehdä tai ole tekemättä

Muistikirjan selailu jatkuu.
When you simply are not in the mood to tackle the project, remember: Once you start something related to the project, no matter how small that portion may be, you are no longer procrastinating.
Olipa armollinen pätkä. Pari sivua myöhemmin saman tapainen.
When faced with an apparently hopeless situation, take action, any action.
Tämä yläpuolella
Realize that it doesn't matter what happened to you of who did it to you, the only thing that matters is what you do about it.
Tough love -latteus, mutta totta silti. Sopivasti (tarkoituksella?) samalla sivulla on alimpana vielä tärkeämpi opastus:
Consider the wisdom of doing absolutely nothing!

15.11.2017

Keittiöstä kylpyhuoneeseen

Kun muutin tähän asuntoon pari vuotta sitten, minulla oli vaikeuksia saada tavarat asettumaan kylpyhuoneen kaappiin. Mutta tein linjapäätöksen, että en ostaisi mitään uusia kippoja tai rasioita. Joten päädyin tähän esteettiseen sekamelskaan, jota on vielä viime kuukausina pahentanut Kuolinpesästä säästetyt kamat.
Sen verran olen tilanteesta häiriintynyt, että krääsäkaupoissa olen hakeutunut kippojen ääreen mietiskelemään kylpyhuoneen kaapin hyllyn leveyttä. Mutta kerrankin YouTube-videosta sain käytännöllisen idean: keittiörasioita voi käyttää muuallakin kämpässä. Ja keittiörasioitahan minulla piisaa, vaikka Kuolinpesästä jätin itselleni vain mallin, jonka ostin siihen ainoaan asuntooni, jossa oli oikeasti pakastin. Nämä olivat kymmenisen vuotta deponoituina ja odottivat eteisessäni ullakolle ahtamista.

Testaus paljasti, että rasiat olivat just sopivan kokoisia kaappiin. Joten tein järjestelykierroksen, jonka lopputulos ei räjäytä tajuntaa, mutta miellyttää silmääni.

Se mikä räjäytti tajuntani oli pieni kosmetiikkapussi. Siitä pilkotti korvatulppia, joten olin siinä uskossa, ettei siinä muuta olisikaan. Mutta käteen otettuna paino kertoi, että onhan täällä. Pohjimmiltaan (kirjaimellisesti) kyseessä oli jonkinlainen vaellusharrastuskauteni pussi, jonka osin kuivuneen oloisten laastarien joukosta putosi Aspirin Zipp vuodelta 2007. Että sillee. Matkatarvikelaatikkoni pusseja sitten seuraavaksi selvittämään?

Fiksuin ostos kaksikymppisenä

Aamukahvin seuraksi katsoin äsken The Financial Dietin tuoreen videon The 6 Smartest Purchases I Made in My 20s. Viittäkymppiä lähestyvänä ajattelin ensin, etten muista omista rahapäätöksistäni 90-luvulla mitään, mutta muistanpa kuitenkin.

Vuoden 1997 paikkeilla tein palkallisesti DI-työtäni TKK:n yhdessä labrassa ja asuin (kuten koko opiskeluaikani) vanhempieni omistamassa kaksiossa, josta maksoin melko olematonta vuokraa. Suhteeni vanhempiini olivat erinomaiset, joten olisin hyvin voinut ajatella asuvani samoin ehdoin elämäni loppuun asti samassa asunnossa.

Paitsi, että tuohon aikaan taisin kuvitella, että jostain ilmaantuu se unelmamies. Ja koska ajattelen aina pahinta mahdollista, vuokralla asuminen tuntui turvattomalta. Osakesalkuuni kuuluneen Nokian kurssinousun ansiosta minulla oli varaa ostaa oma asunto ja suuremmin harkitsematta ostaa posautin sellaisen katsottuani kyseistä kämppää (valehtelematta) alle viisi minuuttia näytön ollessa juuri loppumassa.

Asunto ei ehkä ollut paras mahdollinen ja Nokian osakkeet jatkoivat nousuaan eli myöhemmin myyminen olisi ollut vielä parempi ratkaisu. Mutta tulevaisuuteen ei voi nähdä, joten minusta jälkikäteen ajateltuna tuo oli fiksuimpia päätöksiäni. Hieman huolestuttavaa ottaen huomioon kuinka vähän ajattelua siihen sisältyi... Ostamani asunnon myin muutaman vuoden kuluttua kalliimmalla vaihtaessani asuinpaikkaa. Vanhempani puolestaan myivät kämpän, jossa olin asunut, ja ostivat arvokkaamman Asunnon, josta tuli vuosien kuluessa edelleen arvokkaampi.

Koska nykyvarallisuudestani merkittävä osa perustuu asuntojen hintakehitykseen parhaillaan mietin Asunnon myynnistä saamieni rahojen osittaista sijoittamista vuokrattavaan asuntoon. Tuottoprosentti pelkkään vuokraan katsoen pääkaupungissa on surkea, mutta jatkuva pienikin tulo houkuttaa palkkatulotonta. Ja sijoitusten hajauttaminen johonkin muuhunkin kuin digitaalisiin sijoitusinstrumentteihin. Mutta mahdolliset yllättävät kulut? Ja häslinki?

14.11.2017

Kuolinpesän pääosa selvitetty

Vähän runsas kolme kuukautta mennyt. Koska sain "harjoitusta" vuonna 2013 ja jouduin runsaan vuoden ajan henkisesti valmistautumaan tähän tämän vuotiseen "suoritukseen"onnistuin mielestäni kohtuullisen hyvin. Muutama hidaste matkalla ja turhaakin rahaa on palanut, mutta suunnilleen suunnitelman mukaan menty. Eli
  • Pankkitilit ja sijoitukset selvitetty. Tänä aamuna käyty S-Pankkissa näyttämässä lisää perukirjoja, joita kirjeitse eilen pyydettiin.
  • Asunto tyhjennetty täysin. Kirjaimellisesti viimeisillä minuuteilla (pesukoneen ohjelma oli juuri loppumassa) huomasin keittiössä yläkaapin, johon en ollut kolmen kuukauden aikana kurkistanut! Epämääräiset purkit kahmin mukaani, mutta ylähyllylle jäi yksi, johon en ylettynyt.
  • Ensimmäisessä huutokaupassa käynyt kaupaksi kaikki paitsi yksi taulu. Tähän mennessä saatu raha kattaa tavoitteen mukaisesti muuttokulut, Asunnon vastikkeet ja jää vielä jotain ylikin. Seuraavaan huutokauppaankin menee tavaraa, mutta ei enää niin arvokasta. 
  • Asunto myyty. Sähkösopimukset irtisanottu, kotivakuutus samoin. Vastikemaksut keskeytetty.
  • Talosta tehty välityssopimus. Energiatodistuksen teko tilattu.
  • Talo tyhjennetty pääosin. Luulisin saavani loput paikalliseen kierrätyskeskukseen sukulaiseni välityksellä. Ja osa pitää ahtaa omaan autoon ja tuoda kotiin...
Seuraavana ohjelmassa on sitten kotiin kannetun tavaran vähentäminen. Kasoja ja kasseja on joka puolella. Pakastettujen ruokien urakoinnin jälkeen pitäisi nyt paneutua yli pursuavaan ruokakaappiin, jota ilmeisesti turvallisuushakuisesti (ja idioottimaisesti) täytin viime kesänä.

Eilen sain sätkyn, kun yritin viedä kolme kukkaruukkua ullakkokomeroon, eikä niille ollut enää tilaa! Lattiatilaa toki on jäljellä, mutta tarvitsen sitä pyykinkuivaustelineelle ja sen luokse pääsemiseen. Sillä nyt kun käytössä ei enää ole Asunnon kuivaavaa pesukonetta, täytyy siirtyä itsepalvelupesulan asiakkaaksi ja kantaa kotiin kuivattavaa. Tähän asti olen kuivattanut pyykit asunnossani, mutta tunnelma onkin sitten ollut aika Mombasaa (eli kuuman kosteaa). Joten ajattelin ryhtyä kantamaan pyykkejä ylös. On siellä varsinainen kuivausullakkokin, mutta hankalammin tavoitettavissa kuin oma koppini.

Rahatilanne ei klaaraannu ennen kuin perintöverolappu tulee. Inhoan epäselvyyttä. Ja lomakkeita, joista yksi pitäisi nyt verohallinnon sivuilta täyttää asuntokaupan luovutusveron maksamiseksi.

13.11.2017

Paljonko vaatteita?

Hesarin toimittaja Satu Kaaria kolumnissaan 31.10.2008:
Kaapista löytyi melkein kolmesataa vaatekappaletta: yli 40 paria housuja ja farkkuja, paitoja ja puseroita yli 130. Puolihameitakin laskin 25, vaikka kukaan ei muista nähneensä minulla sellaista useammin kuin kerran vuodessa.

12.11.2017

Kuolinpesä: 100. aamu

Perjantai oli niin rasittava kokemus, että alan vasta palautua. Heti herättyäni (poikkeuksellisesti) nousin heti ylös ja taisin olla Auton ratissa kuuden maissa, sillä kuitin mukaan tankkasi puoli seitsemältä Ikean vieressä. Taisin ajaa ekaa kertaa elämässäni totisessa pimeydessä - ei ikinä enää, jos mahdollista.

Olin perillä yhdeksältä ja kävin hakemassa Lidlistä päivän ruuat (lue: tomaatti-mozzarella leivät) ennen kurvaamista Talolle. Jännitti, oliko pakasteesta tullut vettä lattialle. Eipä ollut, kun en ollut sammuttanutkaan sitä! Koko kuukauden olet ollut niiiin tyytyväinen, että sain pakasteen tyhjäksi ja sähkölaskua pienemmäksi. Heh!

Sitten neljä tuntia armotonta järjestelyä, että Taloa voisi välittäjä kuvata ja esitellä. Takavarasto täyttyi laatikoista ja Auto kirjakasseista sekä sekalaisesta. Eka ajatukseni oli, että kiikuttaisin kirjat kassi kerrallaan Helsingissä kirjaston kierrätyshyllyyn. Onneksi ajattelin lisää ja päätin kotimatkalla poiketa (taas) Espoon Konttiin, jonne sain dumpattua myös sitä muuta sekalaista.

Onneksi olin myös tilannut jäteastian tyhjennyksen, sillä sinnekkin lensi tavaraa niin, että astia taisi lähtiessäni olla taas puolillaan. Paperia ja pahvia kippasin kierrätysastioihin autollisen.

Välittäjä tuli hieman myöhässä - seisottuaan ensin varaston ovella. Aivan eri sarjaa kuin Asunnon välittäjä Helsingissä, mutta jos laskin päässäni oikein, ansaisee mahdollisella myynnillä noin neljänneksen siitä mitä kollegansa viikon duunilla. (Avasin juuri laskunsa. Oliko tästä tonnin "perusmaksusta" jossain välissä puhetta?!) Enkä missään tapauksessa osaisi myydä Taloa itse. Mimmi kertoi tunnin sessiossa asioita, joita en ollut koskaan kuullutkaan.

Mutta ei antanut käyntikorttia. Henkkariani ei pyydetty. Perukirjan tärkeydestä oli puhetta, mutta ei vaadittu nähtäväksi. Ilmiselvästi oletuksena oli, että en hae itselleni lainhuutoa, kuten perukirjan tehnyt lakimies kertoi olevan vaatimuksena. Parempi näin. Unelmoin yhä siitä, että joku innokas ostaja tulee ja tekee kaupat ennen joulua. Heh!

Heti välityssopimuksen allekirjoittamisen jälkeen hyppäsin Autoon, mutta lähestyessäni Espoota oli jo pimeää. Himaan päästyäni 12 tunnin päivän jälkeen huomasin, ettei kännykkäni ollut käsilaukussa ja olin purskahtaa itkuun. No, onneksi olin ajatuksissani pakannut sen tärkeiden paperien laukkuun eikä tarvinnut lähteä uudelle keikalle seuraavana päivänä.

Asuntokauppa on sovittu tiistaiksi eli tänään on viimeiset hetket pestä pyykkiä Asunnolla. Pakasteita on hiukan liikaa jäljellä, mutta parissa päivässä syön sen mitä syön, joten todennäköisesti kannan ne tänään himaan. Asunnon pakaste on niin jäässä, että sen sulatus vaatii rättejä ja vahtimista, jotka toivottavasti lomittuvat pyykinpesuun.

10.11.2017

Prokrastinaatiosta, tavoista ja tahdosta

Muistikirjan sivuja vielä riittää.
Procrastination can be defined as putting off what you want most for what you want at the moment. If we continually put off doing high priority tasks by doing low priority tasks instead, we are procrastinating.
Tämä selvä, mutta kääntöpuolella sivua oli vaihtoehtoinen määritelmä.
Procrastination is the intentional and habitual postponement of some important task that should be done now.
Tavoista puheen ollen
A habit: something we do automatically with little, if any, forethought. Something devoid of conscious choice.
Ja koska kertaus on opintojen äiti
How we spend our time is CHOICE - an exercise of our free will.
Tahdon selventämiseksi neuvo
When faced with a particularly difficult or time consuming task, motivate yourself by answering "what's in it for me?", and tying it in with your inner-directed goals instead of externally imposed imperatives. 
Ja prokrastinaatioon tavallaan palaten
The root cause of most avoidance is fear. Fear of failure, success, rejection, anger, embarassement or any negative emotion. 

6.11.2017

Kuolinpesä: 94. päivä

Jos olisin joskus pitänyt itseäni tunnollisena ja säästäväisenä ihmisenä, viimeistään nyt pitäisi moinen kuva hävittää.

Kuten edellisessä osassa totesin, varasin maksullisen noudon Asunnon ullakolla muistaakseni olleille esineille. Muistaakseni. Kävi kyllä mielessä, että tilanteen voisi tarkistaa ennen tilauksen tekoa, mutta en sitten viitsinyt.

Hakuaika alkoi tänään kello 8. Noin kymmenen minuuttia ennen sitä seisoin kauhuissani ullakolla katsomassa koppiin, jossa visioimani hyllyn ja kahden kaapin lisäksi oli kaksi pöytälevyä, likaisen ja vanhan näköisiä litistettyjä pahvilaatikoita sekä pieniä levyn ja riman palasia edellisen asukkaan remontoinnista.

Eikun alas Asuntoon ja puhelin käteen. Sain 2-3 tavaran noudon onneksi vaihdettua puolen tunnin noutoon. Kun miehet tulivat, he eivät olleet muutoksesta kuulleetkaan eli olisin voinut saada sen heille läpi muutenkin. Onnekkaasti jokseenkin tasan puolessa tunnissa kamat oli kannettu alas. Huh! 149 euroa palvelusta ei tuntunut pahalta hinnalta.

Jaoin onnistumisen tunnettani Paikka kaikelle -ryhmässä, jossa se ei saanut kaikilta suosiota.
Mun tuntuu tosi vaikealta uskoa, että itse olisin ikinä käyttänyt moista palvelua. Olisin yksitellen heittänyt roskiin tavarat tai sitten esim myynyt, jos on metallia, huutikseen hinta 1 euro ja osta heti kohteena. 
Tavaroista vain murto-osa olisi mahtunut taloyhtiön roskiksiin. Pöytälevyjä, kaappeja ja lastulevyhyllyä olisin voinut tarjota ilmaiseksi, mutta kun en kolmessa kuukaudessa saanut aikaiseksi niin viikossa vielä vähemmän.

Ajasta puheenollen. Olin ajatellut ajella huomenna (saatuani vihdoin Autoon talvirenkaat) laittamaan Taloa myyntiin. Jotenkin visioin (ks. tämän tekstin alku), että maaseudulla kiinteistönvälittäjien kalenterit ovat tyhjää täynnä, mutta luppoajalla pirautin kuitenkin sopiakseni aikaa. Hups. Firmassa on keskiviikkona koulutuspäivä ja reissuni siirtyy eteenpäin. Taas.

Millä rahalla pitäisi pärjätä?

Hesari ilmoitti 20.10.2010, että "tutkimus selvitti, millä summalla voi tulla toimeen ihmisarvoisesti". Lähtökohtana yksineläjän "siedettävään arkeen" oli 45 neliötä asuintilaa. Minulla on ollut sen verran vain muutaman vuoden lähes kolmen kymmenen vuoden yksinelämisestä, joka ei ole koskaan tuntunut sietämättömältä.

"Parturissa tai kampaajalla aikuinen käy kuudesti vuodessa." Kolme on kohdallani lähempänä totuutta. "Sanomalehti on paitsi tärkeä tiedonlähde myös keino ehkäistä syrjäytymistä." Jaha, riski siis koholla.

Koska en asu vuokralla enkä katso tarvitsevani kuukausilippua, välttämättömät menoni 2010-euroissa ovat jutun mukaan noin 400 euroa, mikä mätsää säästäväisimpiin kuukausiini.

3.11.2017

Kuolinpesä: 91. päivä

Hyväksyin eilen Asunnosta tehdyn tarjouksen ja ellei muutaman tunnin sisään jostain ilmaannu korotusta niin sillä mennään. Välittäjälle joudun pulittamaan yli kymppitonnin, mutta hän on kyllä ollut syksyn ammattilaisista ammattilaisin. Minulla esim. ei olisi pokkaa laittaa verkkoon esittelyvideota, jossa on (seinien tasoittamiseksi) niin raju filtteröinti, että vuori National Geographiceja (joista oma kuvani oli aiemmassa postauksessa) näytti hämärän keltaiselta massalta.
Koska pikainen myynti alkoi näyttää todennäköiseltä, piti päästä eroon lehtien alla olleista laatikoista, jotka olivat ainoat Asunnossa jäljellä olevat huonekalut, joita en itse olisi yrittänyt nostaa ja jotka eivät Autoon mahdu. Ajatukseni olivat siinä määrin sekaisin, että soittelin jo Kontin ja Kierrätyskeskuksen noutopalveluihin, joissa oli tietenkin ruuhkaa. Tulin toki järkiini ja laitoin Annetaan-ilmoituksen tori.fi:n ja laatikostot kannettiin samana päivänä ulos. Olisi niistä muutaman kympin voinut pyytää, mutta...

Autoon mahtuvia roinia vein sitten yhdellä keikalla Kierrätyskeskukseen ja Konttiin. Supertyytyväisenä, että oli viimeinen kerta... Heh-heh. Palatessani Asunnolle näin ensimmäiseksi eteisen henkarit, jotka olin unohtanut pakata mukaan. Ja olihan siellä vielä pari tuoliakin.

Tarjouksen hyväksymisestä välittäjän kanssa keskustellessa hän muistutti kellarikomeron ja ullakon tyhjentämisestä. Heh-heh, på nytt. Kuolinpesäprojektia oli mennyt varmaan reilut pari kuukautta ennen kuin uskalsin laskeutua kellariin. Totesin, että Kuolinpesälle kuuluvan polkupyörän hakeminen varastoista oli työlästä ja sai jäädä. Kellarikomero oli taivaallisesti täysin tyhjä.

Ullakolla sen sijaan on kirjahylly (lastulevyä, oli ensimmäinen kirjahyllyni 1970-luvun lopulla!) ja mystiset kaksi koottua keittiön tms. kaappia. Olin elätellyt toivoa, että "kauppaisin" ne ostajalle sisustuksena, mutta en sitten viitsinyt edes ehdottaa välittäjälle. Enkä soittanut pikkuserkulleni, joka sanoi, että oli valmis auttamaan ja jolla olisi takakärry autoonsa, vaan (kymmeniä kertoja nähtyjen Google-mainosten johdosta?) tein varauksen maksulliseen noutopalveluun. Ripauksen Sorttia kalliimpi, mutta puolet lyhyempi odotusikkuna.

Nyt on sitten noin 10 päivää aikaa syödä Asunnon pakasteen kahdelta hyllyltä niin paljon, että loput mahtuvat pakastelokerooni. Kikhernesörsselini alkaa vähän tökkiä ja olen tainnut pitää jo kaksi välipäivää. Mutta tänään... ja huomenna... ja ylihuomenna...

31.10.2017

En osta (melkein) mitään marraskuussa?

Olisi aika uudelle projektille, sillä
  • keittiöni kaappi, hyllyt ja pöytä pursuavat ruokatavaraa
  • kuolinpesän Asunnon pakaste pitää tyhjentää
  • viimeiset kolme kuukautta ovat menneet reilusti yli budjetin (sillä kuolinpesä, mutta silti) ja
  • vyötäröni on taas levinnyt.
Niinpä ajattelin kokeilla totista kulujen minimoimista marraskuussa. Tietoisena siitä, että pimeyteen yhdistettynä siitä ei tulisi yhtään hauskaa. Ja muistaen keskustelun köyhyyslarppauksesta. (Jos termi ei ole tuttu, lue Saaran blogiteksti.)

Mutta kun lumisade saapui Helsinkiin ja Autossa oli edelleen kesäkenkaat ja vihdoin olisi voinut paperien puolesta lähteä laittamaan Taloa myyntiin ja Asunnossa oli vieläkin kassikaupalla tavaraa poiskannettavana, tulin järkiini. Syyt kulutuslakkoon ovat validit, mutta ehdottomuus ei ole juttuni ja stressiä on tarpeeksi muutenkin.

Eli pyrin mussuttamaan kaappeihin varastoitua ruokaa ja ehdottomasti syömään pakasteita, mutta en mielipahalla.

29.10.2017

Kuolinpesä: 86. päivä

Parin edellisen päivän saavutuksiksi voi laskea lähinnä sen, että aloitin perimieni D-vitamiinikapselien syömisen. Tänä aamuna piti ryhdistäytyä, sillä tuttavani tuli aamuvarhaisella Asunnolta hakemaan MAD-kokoelmaani.

Alkusuunnitelmanani oli samalla keikalla pikaisesti pestä koneellinen pyykkiä, mutta jättää kuivaus kotiripustuksen varaan konekuivauksen sijaan. Joku kuitenkin napsahti päässäni ja yht'äkkiä päätin parhaan tavan käsitellä äitini huolella säilyttämä vuori National Geographic -lehtiä.

Kuulutuksista sosiaalisessa mediassa ei ollut ollut iloa (toisin kuin edellä mainittujen MADien kanssa). Joten jättäisin väliin myös annetaan-ilmoituksen Tori.fi:ssä. (Ja jos tulee mieleen, että olisin voinut lahjoittaa lehdet päiväkotiin askartelumateriaaliksi, niin ei tiedä paljonko NG:t painavat.)

Lähes kolmen tunnin ajan otin numeron kerrallaan käteen. Jos siinä oli sisällysluettelon perusteella jotain luettavaa, revin sivut irti ja laitoin loput roskispinoon. Kun roskispinossa oli se, mitä jaksoin kantaa, kipitin takapihalle ja kiitin mielessäni tyhjähköä kierrätyspaperiastiaa.

Kolmessa tunnissa tein neljä tai viisi roskiskeikkaa eli en päässyt kuin alkuun. Satunnaishavaintojen perusteella äitini tilasi lehteä ainakin vuodesta 1976 vuoteen 2000. Joka vuosi kai 12 numeroa...

Mutsille NG oli jossain määrin statusjuttu, luulisin. Ja myös ihanneminäjuttu: hän halusi nähdä itsensä ihmisenä, joka lukee NG:tä. Mutta en muista, että hän olisi koskaan viitannut juttujen sisältöön muistellen niitä jälkikäteen. Fiilis oli enemmänkin, että lehtiä olisi pitänyt lukea enemmän.

No, minä tein niiden hajuaistiartikkeleista lukion tutkielmankirjoitusharkan, joten eivät lehdet aivan käyttämättömiksi jääneet. Mutta kun nyt olen repinyt niistä jo aimo pinkan myöhemmin luettavaksi, niin kai niitä olisi vonut lukea kokonaisina hyllystäkin?

Ai, niin. Rehellisyyden nimessä todettakoon, että MAD oli minulle status/ihanneminäjuttu. Halusin olla nörtti, joka tuntee sen huumorin. Luin lehdet muutamaan kertaan, mutta varmaan viimeiset 15 vuotta ne ovat odottaneet lopullista ratkaisuaan.

28.10.2017

Pötyduunit

Antropologi David Graeber on kirjoittanut velan historiasta hienon kirjan, jota rehellisyyden nimissä en ole vieläkään kannesta kanteen lukenut. Kokeilin kuitenkin nimeään hakuterminä YouTubessa toiveena kuulla jostain muusta historiallisesta aiheesta.

Näin törmäsin Graeberin viimevuotisiin esityksiin pötyduuneista - Bullsh*t Jobs (Esim tässä). Bullshit on suomeksi useimmiten paskaa, mutta tässä yhteydessä se ei minusta sovi käännökseksi. Graeber tarkoittaa töitä,

  1. joissa istutaan esim. vastaanotossa tyhjänpanttina, sillä jonkun "pitää" olla paikalla
  2. jotka ovat olemassa, koska muillakin organisaatioilla on vastaava ryhmä (en ihan ymmärrä eroa ensimmäiseen, mutta näin)
  3. joiden tarkoitus on fiksata ongelmia, joita ei pitäisi olla olemassakaan
  4. joiden tarkoitus on esittää, että organisaatio tekee jotain, mitä se ei tee
  5. joilla manageerataan jotain, joka ei tarvitse manageerausta
Jako ei lyhyessä haastattelussa näytä ihan loppuun asti hiotulta, mutta Graeberin työstämässä kirjassa varmaankin tulee olemaan perusteellisemmin esitetty. Tästäkin rungosta tunnistin omista työurani vuosista useimmat. 

Haastattelumonologin lopussa Graeber toteaa, että pötyduunien haltijat kadehtivat "todella tuottavien" töiden tekijöitä niin, että ajattelevat heidän ansaitsevan vähemmän korvausta duunistaan. Tämänkin tunnistan omasta päästäni, jossa apurahojen summat ovat kuullostaneet suurilta, kun "pääsevät tekemään mitä haluavat".

25.10.2017

Kuolinpesä: 82. päivä

Eilisen päätteeksi FB-päivitin
Asunnon loppusiivous myyntiin oli mukavaa puuhaa. Joka puunaus lisää arvoa/myyntitodennäköisyyttä ja mitään ei tarvitse tehdä enää toista kertaa. Vai olinkohan puhdistusainehuurujen kanssa liian kauan suihkukopissa?
Luulin tosissani pääseväni tänään "oman elämäni" pariin, mutta jossain vaiheessa iltaa tai aamua tuli mieleen, että Asunnon keittiöön oli jäänyt roikkumaan tiskiharja epäesteettisesti. Ihan vaan se piti fiksata, mutta päädyin pesemään eilisen siivouksen rätit, etteivät jää haisemaan. (Asunnossa tuoksui sekä maanantaina kokkaamani curry että eiliset kemikaalit.)

Finalisointi-innostuksessani hakkasin lopulta vasaralla paikalleen viimeisen patterinsuojuksen, joka ei hyvällä mennyt paikalleen. Aikaansaanut olo. (Niinkuin varmaan tulevilla asukkaillakin, jos suojuksen joskus ehjänä irti saavat.)

Niillä höyryillä kävin vihdoin tarkistamassa mitä kuolinpesässä olleelle matkakortille pitää tehdä. Ei mitään, se on haltijamallia ja voin tyhjentää sen käyttämällä itse. Suunnilleen yhtä suoraviivaista oli S-Pankissa siirtää rahat kuolinpesän tililtä omalleni ja tehdä anomus osuus-mikä-se-nyt-onkaan palautuksesta. Taas prujattiin perukirja ja virkatodistukset johonkin arkistoon ties kuinka pitkäksi ajaksi.

Myöhemmin iltapäivällä kävin omassa Pankissa, jossa varainhoitajan kanssa siirrettiin siellä olleita rahoja, osakkeita ja rahasto-osuuksia nimiini. Ennen Asunnon ja Talon likvidointia (tai näiden mahdollisesta epäonnistumisesta seuraavia kuluja) sekä perintöveroja sijoitusvarallisuuteni on 30% plussalla. Joten hieman ihmetytti ja myöhemmin nauratti varainhoitajan kysymys "aiotko nyt mennä töihin". Öö, miksi menisin?

Apropoo työ ja työttömyys, vasta Reijo Vallan maanantaisesta blogitekstistä minulle valkeni, että
Säädösten mukaan ihmisellä on oikeus työttömyysetuuteen, jos hän on työkykyinen, työmarkkinoiden käytettävissä, hakee kokoaikatyötä ja on taloudellisen tuen tarpeessa. Poliitikkojen määrittelemiä kohtia on siis neljä, vaikka viime aikaisesta keskustelusta voisi päätellä aivan jotakin muuta.
Minähän jätin etuudet hakematta, sillä minulla ei ollut aikomustakaan hakea työtä ja tämän vaatimuksen tunsin. Mutta en myöskään ollut taloudellisen tuen tarpeessa, kuten tässä on tullut käytännössä todistettua. Aika jännää, ettei tätä tarpeellisuutta tuoda esille eikä myöskään vahdata. Eikö Kelalla olisi moiseen sosiaalipummien käräyttelyyn valmiit työkalut ja prosessit?

23.10.2017

Kuolinpesä: 80. päivä

Saatuani viime tiistaina perukirjan tehtyä lähdin hyvillä mielin neljän päivän reissulle Turkuun irrottamaan ajatuksia kuolinpesäprojektista. Kun ekana päivänä keskellä koulutusta näin puhelimen näytöllä lakimiehen numeron, ei suuremmin naurattanut. Kyse ei sitten ollut kovin merkittävästä jutusta, mutta se kuitenkin korjattiin versioon 3.0 tänä aamuna ja lisäpalveluna sain Asunnon osakkeeseen siirtomerkinnän. Jota en olisi älynnyt pyytää.

Menin suoraan isännöintsijäntoimistoon, jossa palveluasenne oli täysin hukassa. Sain seistä takki päällä eteistilassa, kun mimmi kopioi perukirjat, virkatodistukset ja testamentit. Kauankohan moisia arkistoivat?

Jatkoin huoneistonvälittäjälle, kun ajattelin kerrankin tehdä "oikein" ja pyytää useamman arvion/tarjouksen. Sain sovittua arvioinnin huomiselle, mutta välittäjä ei tuntunut mitenkään innostunelta ja kysyi ihan eri kysymyksiä kuin eka.

Tuskin ehdin kotiin, kun huutokaupan kuljetuspuoli soitti ja kysyi sopiiko tulla tuntia aikaisemmin. No, mikäs ettei, sanoin, jätin lounaan syömättä ja lähdin Asunnolle. Kokkailin Asunnolla vielä yhden lehtikaalimössön (edellinen eilen) samalla kun miesryhmä, jonka puhekieltä en tunnistanut, pakkasi parissa tunnissa myyntiin menevät tavarat.

Kun alkutarkastuksen ja sopimuksen tehnyt meklari ei tehnyt yksityiskohtaisia listoja enkä mennyt kyyläämään työntekoa, minulle jäi epäselväksi miten tavarapäätökset tehtiin. Miksi noin 10 vuotta vanha Asko/Isku-ruokailuryhmä, jota en saanut parilla kympillä menemään tori.fi:ssä, lähti mukaan, mutta yksi Artekin lamppu oli jäämässä kyydistä, ennen kuin asiasta huomautin?

Parempi näin päin minulle tietenkin. Kahta Muuramen laatikostoa lukuunottamatta saan loput kannettua omin voimin kirpparille tai kierrätyskeskukseen.

Sitten siivoilin päällimmäisiä odottaessani sitä ensimmäistä kiinteistönvälittäjää. Hänestä ei innostusta eikä myyntihenkeä puuttunut ja ellen olisi poikennut pyytämään sitä toista olisin varmaan tehnyt välityssopparin heti.

Vielä viime viikolla suunnittelin lähteväni ennen kirjamessuja laittamaan Taloa myyntiin, mutta talvikelit alkoivat pelottaa. Yritin saada talvirenkaisen vaihtoa sovittua koko päivän ensin verkossa ja sitten puhelimella, mutta epäonnistuin. Auton omistamisen negatiiviset puolet ovat jatkuvasti mielessä, varsinkin kun pari kuukautta sitten saamani siirtolasku tuli vihdoin postiluukusta.

Todella pieni asunto

Pieniä asuntoja esitellään toisinaan, mutta Hesarin kuukausiliitteessä 02/2003 ollut on unohtunut itseltäni ja mediakierrätykseltä. Sami Sykön tekstistä
Kun vähentää asunnon kokonaisneliömäärästä (12) eteisen ja wc:n, olohuoneen osuudeksi jää alle kahdeksan neliötä. Helsingissä ei ole monta näin pientä asuntoa. Muutaman neliön koteja rakennettiin viime vuosisadan alussa vain joihinkin vanhoihin kantakaupungin kerrostaloihin. Sen jälkeen lilliputtiasuntoja ei enää tehty. Silti ne ovat yhä kovin kysyttyjä.
Ja
Esimerkiksi vaatehuoltoa varten isännällä [antiikkikauppias Asko Laine] on tarkka systeemi. 
"Minulla on 30 T-paitaa, 10 paria verryttelyhousuja ja 15 lakanaa. Kesävaatteet ovat arkussa, muut kaapissa. Eteisen naulakossa ovat työvaatteet, jotka menevät likaannuttuaan vessaan ja sieltä pesutupaan." 

20.10.2017

Hanki elämä ja muita neuvoja

Muistikirjan (kuva)käsittely jatkuu.
Remember that each project expands to the time allotted to it, so set a limit for yourself.
Jep. Valitettavasti projektini eivät kunnioita itse asetettuja rajoja ja ulkoisilla rajoilla puristan maailmalle B-laatua. Viisasten kivi löytämättä.
Check your self-talk. Do you frequently say "I gotta...", "I should..." or "I have to..."? Replace this self-talk with "I choose to..." and recognize you are at choice about what you do.
Lopun englannissa on jotain outoa, mutta itse asia tärkeä. Elämä on valintoja, mihin ajatukseen sopii jatkoksi
Stop and take the time to really think through what you're doing.
Ja tavallaan myös
Budget your time like you are paying for it, because you are, in personal wear and tear, in precious hours you might be doing something you enjoy more. 
Mutta jos aikaansa käyttää ylenmäärin miettimällä sitä, mihin aikaansa käyttää, niin metsään menee.
Getting a life is vital. People without them are boring; they have nothing to talk about, too much time to worry, and tend to whine a lot. Curiosity and the willingness to dig for information is key to getting a life.
Bravo! Yksi parhaista tähän asti ja toivoisin voivani mainita kirjoittajan.

19.10.2017

Karsiminen ei ole uusi juttu

Viime vuodet on kohkattu konmarituksesta ja ammattijärjestäjistä. Itse luin ammattijärjestäjien verkkosivuja Ameriikasta jo 1990-luvun lopulla. Ja leikekokeolmastani löysin Vellamo Vehkakosken hauskan kolmunin Karsimiseen tuli vimma, joka oli julkaistu Hesarissa 4.12.2001. ... "Kaiken päätteeksi päätin karsia oman kehoni ylimäärää, ja pidin pitkän nestepaaston."

Olen muuten miettinyt (vyötäröni levetessä), että miksi minulle on helpompaa säästää kuluttamisessa kuin pantata syömistä. Vaikka syömisen vähentäminen vähentäisi saman tien kulutusta.

17.10.2017

Kuolinpesä: 74. päivä

Perunkirjoitus on tehty! Lakimies 2.0 piti uskotun miehen koko ajan vieressään eli halusi todistajan, jos herppaisin uudestaan. Aloin epäillä oman hermostumiseni asiallisuutta Lakimies 1.0:aan, mutta onneksi dokumentoin useimmat valituksen aiheet tänne.

Sessiossa tuli paljon hyödyllistä tietoa, (jota Lakimies 1.0 ei todellakaan kertonut) ja AP-lista piteni ja monimutkaistui jälleen. Tässä hengessä lähdin pankilta suoraan seikkailemaan järkevimmästä paikasta löytämääni katsatustoimistoon, jotta sain Auton nimiini. Satuin olemaan samalla puolella kaupunkia kuin palvelupiste, josta haetaan asukaspysäköintiluvat, joten jatkoin suoraan sinne. Kiitos hybridiauton, lupa maksoi vähemmän kuin olin luullut, joten hinta tuntui melkein halvalta. Olematta sitä ollenkaan.

Tuore lupa oli parasta kiikuttaa suoraan Autoon, josta piti pelastaa viikon odottaneet Talon omenat. Matkalla kävelin kiinteistövälityksen ohi ja innostuin järkkäämään arviointikäynnin ensi viikolle. Todennäköisesti olisi kannattanut pyytää jo ennen perunkirjoitusta, sillä välittäjän mielestä siihen oli laitettu korkean puoleinen hinta. Mutta toisaalta pääsin ankkuroimaan numeron yläkanttiin.

Kotiin päästyäni soitin vakuutusyhtiöön korjatakseni katsastustoimistossa pakkolävessä tehtyä ratkaisua. Olisi pitänyt hankkia vakuutus ennen rekisteröintiä. Who knew? Jäi joko selvittämättä tai kuuntelematta kun viimeksi juttelin vakuutusyhtiön tyypin kanssa. Sitten kuuntelin parit jonotusmusiikit ja vihdoin irtisanoin mobiilinetin ja puhelimen. Jälkimmäisen laskut olivatkin jääneet maksamatta, kun ne olivat mennet sähköpostitilille, joka nyt on myös irtisanottu.

Ihanaa tuntea saaneensa aikaan asioita ilman lihaskipuja ja hikistä selkää.

16.10.2017

Juuri nyt ei ole aikaa panna esinettä paikoilleen?

Helka Sivonen  kolumnissaan Yhteishyvässä 10/2005
Olen huomannut, että omalla kohdallani tavarat alkavat hävitä silloin, kun olen stressaantunut ja väsynyt. Päässä jylläävät suuret suunnitelmat ja tekemättömät työt, eivätkä voimat riitä nykyhetken hallintaan. Sitä kuvittelee, että juuri nyt ei ole aikaa panna esinettä paikoilleen. Laskee esineen siihen lähimmälle tasolle ja päättää panna sen paikoilleen myöhemmin. Samalla tulee koko ajan kasanneeksi tekemättömien asioiden taakkaa ja luo kaaosta ympärilleen.
Niin.

13.10.2017

Kuolinpesä: 70. päivä

Huutokaupan edustaja kävi tänään Asunnolla. Ammattilainen, joka parissa minuutissa arvioi, että hänen kannattaa lähettää pakkaajat paikalle. Ja ammattitaitoinen myyjä, joka sai nimeni paperiin ilman, että aloin mitään miettiä. Ja mitäs miettimistä enää olisi, kun on melkein vuoden kelannut. Peukut vaan pystyyn, että myynnit kattaisivat edes huutokaupan muutokulut ja osan muuttokuluista Talosta Asunnolle. Ja ehkä vielä Asunnon yhtiövastikkeita.

Miestä odottaessani siirsin kotiini menossa olevat tavarat tiukempaan muodostelmaan ja koska iltapäivällä oli poutaa tein kaksi kantokeikkaa.

Näiden mukana tuli pieni laatikko mummoni ompelutarvikkeita, jotka olin kahminut sodan puhdetyörasiasta. (Olisi pitänyt nyppiä, joukossa oli partateriä!) Koska illalla en jaksanut/viitsinyt isompaa, ryhdyin siivoamaan ja yhdistelemään näitä omiin isompaan ja pienempään rasiaani. Samalla havaitsin, että niiden sisältö oli kaikkea muuta kuin järjestyksessä, jossa olen (mukamas) niin hyvä.

No, nyt olivat järjestyksessä ja kun joukossa olleet napit eivät kuuluneet rasioihin, hyveellisyyden puuskassani päätin laittaa ne heti oikeaan paikkaan välisijoituksen sijaan. Kaivoin esiin muistamani nappirasian ja tein huomioita.

Että mummolta peritty nappipurkki ei ollut samassa paikassa. Ja että nappipurkin vieressä oli kaksi pientä äidiltä perittyä rasiaa, joissa oli samaa lanka-neula-kamaa, joita olin juuri kovasti siivonnut. Eli nämä pitäisi purkaa ja ahtaa jo järjestettyihin rasioihin. Sitten joskus.

Napit olivat isoäitini aikana arvotavaraa. Nyt ne ovat kuin kirjat, enemmän varastossa kuin mille on tarvetta. Täytyy miettiä lahjoittamista eteenpäin. Kunhan löydän sen toisenkin purkin. Ja varmistaudun, ettei ole kolmatta.

12.10.2017

Kuolinpesä 69. päivä

Edellisestä katsauksesta onkin vierähtänyt jo pari viikkoa, mutta ei tässä ihmeitä ole tapahtunut. Lakimies n:o 2 pykää uutta versiota perukirjasta. Omaisuudesta, josta olen maksanut perintöverot on ikävän suuri siivu hukassa, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että ihmissuhteet olivat tärkeämpiä kuin niiden vaarantaminen rahasta puhumalla.

Ja koska en halua ehdoin tahdoin rikkoa jäljellä olevia suhteita en ole vastannut sukulaisen tekstiviestiin keinutuolista, jota tarjosin yli kuukausi sitten - ennen Talosta Asuntoon -muuttoa. Silloin sukulainen oli kiinnostuneempi rikkinäisestä lumikolasta, mutta nyt oli keinutuolikin palannut mieleen. Mutta riisuttuani siitä peitteensä, tuoli menetti muistoarvonsa ja olen täysin valmis myymään sen.

Myymisestä puheen ollen, sain viime viikon lopulla aikaiseksi soittaa Helanderille. Tämä oli jäänyt sitku-kierteeseen, mutta kyllä kai meklari tms. osaa tehdä arvionsa vaikka Asunnossa on vieläkin kasa kamaa roudaamatta kotiini. No, huomenna selviää.

Maanantaina tein pikakeikan Talolle. Ensinnäkin hermostutti lämmityksen päälle laitto ja toiseksi harmitti laittaa ruokaa kuolinpesän viimeisistä linsseistä ilman Talon pihassa kasvavia kuolinpesän lehtikaaleja (en ole ilmoittanut perukirjaan). Joten aamuvarhaisella matkaan. Paikan päällä vähäisten omenoiden keruuta (ovat muuten unohtuneet auton takakonttiin), muutosta jääneen tavaran keruuta (kaikki ei mahtunut Autoon) ja lehtikaalin leikkuuta. Helsingissä Asunnolla kokkasin sitten pari kattilallista jotain mömmöjä ja laitoin annoksina pakastimeen. (Nykyään on niin hyviä vege-eineksiä, että en tiedä tuleeko minusta koskaan kokkaajaa. Palataan tähän myöhemmin.)

Sitten satoi ja satoi enkä saanut kannettua Autoa täyttäneitä pahvisia säilytyslaatikkoja kotiin. Ennenkuin tänä aamuna. Ja kun vauhtiin pääsin kannoin Asunnolta autoon kuusi (6) painavaa kassillista keittokirjoja, jotka olivat muusta kirjallisuudesta erillisinä jääneet aiemmin kuljettamatta. Kippasin ne Konttiin ja sitä ennen Talosta maanantaina (vihdoin) nappaamani pöytätietokoneen Kierrätyskeskukseen. Nyt omistan enää neljä (4) tietokonetta.

Eli
a) huomenna valaistusta huutokauppakuvioon ja mahdollisesti tarve suunnitelmalle B
b) seuraavana poudan hetkenä kaman kantamista Asunnolta kotiin (Joo, joo. Kyllähän asunnon voi laittaa myyntiin, vaikka keskellä olohuonetta on keko säilytyslaatikoita?)
c) tiistaina perunkirjoitus
d) jos se onnaa, niin kipin-kapin katsastustoimistoon tms. siirtämään Auto omiin nimiini, jotta
e) voin hakea asukaspysäköintitunnusta (edellinen loppuu kuun lopussa eikä sitä varmaan kuolleen nimissä olisi saanut käyttääkään?)

Köyhäily vs. köyhyys

Säännöllisesti lehdissä esiintyvä aihe oli leikekokoelmassani mukana kahtena Hesarin yleisönosastokirjoituksena alkuvuodelta 2004.

Kalle Pietilän kirjoitus 27.1.2004 julkaistiin otsikolla Elin mukavasti toimeentulotuella. Pietilä oli kokeillut kahden kuukauden ajan elää toimentulotuen suuruisella rahamäärällä, jota oli kahdeksi kuukaudeksi 693,64 euroa. Häneltä kului ruokaan 115 euroa, HKL:n lippuun 73,40 euroa, kolmeen kaljalla käyntiin 71 euroa ja muuhun niin vähän, että yli jäi 338,84 euroa, jonka mahdollista kulutuskohdetta hän ei keksinyt.

Avuksi tuli Katri Niemi, jonka vastine julkaistiin 29.1.2004. Niemi huomauttaa, ettei Pietilä näköjään tarvitse lääkitystä tai terveyden- tai sairaanhoitoa, parturia, lehtiä, harrastuksia, tv-lupaa, eikä mitään peseytymistarvikkeita. Eikä ole tarvetta matkustaa pääkaupungin ulkopuolelle, hankkia kalusteita tai kodinkoneita. (Kuittailu vaatteista meni hieman harhaan, sillä Pietilä kulutti minusta järjellisen määrän vaatetukseen kahdessa kuukaudessa.)
Wau! Tosi hienoa, että joku osaa näin hyvin järjestää asiansa. Ja rajoittaa köyhyyden kestonkin vain kahteen kuukauteen.
Mieleen tulee edesmenneen työpaikan tiimitoveri, joka ei ymmärtänyt yhdysvaltalaista juttua, jonka päähenkilö oli niin köyhä, ettei voinut ostaa autoa. "Eihän autot maksa siellä kuin pari sataa" (tai jotain). Argumentointini halvan auton korjauskuluista ja köyhän ihmisen pääomattomuudesta meni yli hilseensä. Kuten niin moni muukin juttu.

11.10.2017

Kun mikään ei pysy samana (eikä pienenä)

Tänään alkoi Hullarit, joilta olin aikeissa hankkia pussilakanassani muhkuroivan silkkipeitto-hakaneula-viltti-komboni tilalle untuvapeiton, joita siellä yleensä aina on myyty.
Kataloogin saavuttua kotiini pari untuva-/höyhenpeittoa löytyikin, mutta niiden koot olivat aivan oudon näköisiä: 160*210 cm. Mittasin pussilakanani viivottimella ja sain tulokseksi suunnilleen 140*180 cm. Kävin paikan päällä toivoen, että pienempiäkin peitoja olisi tarjolla, mutta ei.

Ikea myy (vielä?!) 150*200cm peitteitä, jotka todennäköisesti myös muhkuroituvat pussilakanoihini. Joita on kuolinpesästä hamstarttuna nyt ullakolla loppuelämäkseni. Tosin ilmeisesti vain jos sitoudun loppuelämäkseni metsästämään "pieniä" peitteitä.

Argh. Eipä tullut mieleen, että lakanat voisivat vanhentua.

9.10.2017

Elämä 1970-luvulla oli tosi kallista

Hesarissa 9.4.2006 julkistiin vertailutietoja hinnoista maaliskuussa 1975 ja maaliskuussa 2005.
"Koskenkorvaa sai vuonna 2005 kuukauden palkalla yli kolme kertaa niin paljon kuin vuonna 1975 ja keskioluttakin 40 prosenttia enemmän."
"Käteen jäävällä palkalla sokeria saa nyt viisi kertaa niin paljon kuin vuonna 1975. Vehnäjauhoja ja kahvia saa neljä kertaa enemmän, lihaa ja kananmunia kolme kertaa enemmän. Hedelmiä ja vihanneksia saa kaksi kertaa enemmän ja maitotuotteita ja perunoitakin puolitoista kertaa enemmän."
"Sähköä sai palkalla vuosi sitten kolme kertaa sen verran kuin 1975." 
Juttu on kyllä kirjoitettu hieman oudosti, sillä palkallahan ei hintojen suhteiden kanssa ole tekemistä.

6.10.2017

Kyseenalaisia neuvoja

Muistikirjan selailu jatkuu, vaikka helmiä ei ole vielä löytynyt.
What do you love enough to do it for free? List the things you would do happily even though you failed at them.
Tässä oli ripaus originaliteettia.
If we act as if each action of our life has critical consequences then we would have a much better chance of thriving.
Täh? Jos joka ikistä tekemistään pitäisi kriittisenä, käpertyisi aika pian nurkkaan eikä tekisi enää mitään. Minä ainakin.
The twin actions of accomplishment are the intake of information and the exercising of our will. Most people do one or the other.
Latteus vai ei? Monilla sivuilla näyttää olevan niin informaatiovapaata ainesta, että tästä projektista tulee lyhyempi kuin luulin. Ja pääsen heittämään muistikirjan roskiin...

Esimerkki:
There are no great reasons to delay pursuing your dream.
Oh, really?
Clutter: Anything you own, possess or do that does not enhance your life on a regular basis.
Jep. Lainauksen arvoinen siksi, että mukana on sana "do".

5.10.2017

Mistä syntyy elokuva?

Hesarissa 4.7.2008 julkaistussa välihuomiossa Ritva Liisa Snellman vertaa Dave Brunon 100 tavaran haastetta Teppo M.:n kymppitonnin vetoon siitä, että kellistää vuodessa sata naista.
Dave B:n idea on sympaattisempi, mutta Teppo M:n kaltaisesta kaupallisesta menestyksestä hänen on turha haaveilla. Kuka haluaisi katsoa leffaa, jossa mies myy kirpputorilla vanhoja kamojaan ja miettii, montako kynää ihminen tarvitsee ja riittääkö yrittäjälle kolme paitaa.
Kuis kävikään? Verkkosivuilta vahvistuu, että Tepon projektista tosiaan aiottiin tehdä elokuva, mutta sen tekemisestä tai valmistumisesta ei ole merkkejä. Sen sijaan Petri Luukkaisen Tavarataivas tuli tehtyä ja sai yleisöä, vaikka itseltäni jäikin väliin.

4.10.2017

Tulevaisuuden minän ajattelu

Pari päivää sitten päivitykseni FB-ryhmään Paikka kaikelle
Kotiarkistosta hävitetty pinkka 1998-2002 netistä tulostettuja askarteluohjeita. Melkein 20 vuotta säilytetty, ei koskaan käytetty, kahdessa muutossa roudattu... Menneisyyden minä kuvitteli toisenlaisen tulevaisuuden minän kuin mikä toteutui. Jos oppisi vähitellen tekemään hankintoja vain nykyminälle.
Toiveminälle tai mahdolliselle minälle ostaminen on tullut vuosien varrella tutuksi. Puoli tusinaa viinilasia, sillä halusin kuvitella joskus tarvitsevani ne yhtäaikaa. Jakku alennusmyynnistä siltä varalta, että ennen seuraavaa alea urani kokee käänteen, joka vaatii uutta tyyliä.

Ostamisen lisäksi tulevaisuuden minää ajatellaan säilyttämispäätöksissä, joihin päivitykseni viittasi. Kuolinpesästä lapsuuden tavaroitani tuhotessani päätökset ovat lopullisia. Mitään ei voi palauttaa. Nyt tuntuu siltä, etten halua elää loppuelämääni muistoesineitä hoitaen, mutta ajatteleeko joku tulevaisuuden minä toisin?

3.10.2017

Sitku kun pääse ostoksille...

Eilen illalla (vuonna 2013 käytettynä perittyä) yöpaitaa päälle vetäessäni huomasin siinä uusia reikiä. Ei käyttöarvoa vähentäviä, mutta heti heräsi mieleeni kysymys. Minkälaisia yöasuja ostaisin, "sitku" tulee tarve?

Ottaen huomioon, että yöpukujeni hylly pursuaa ja Talon lopputyhjennyksestä on tulossa ainakin yksi pyjama lisää, "sitkuun" on vuosia ja todennäköisesti vuosikymmen. Eli ei kovin järkevä ajatusharjoitus.

Ja nyt aamulla muistui mieleen Kuolinpesästä hamstratut t-paidat, jotka eivät tule koskaan loppuunpidetyiksi kotipaitoina. Eli osasta tulee pyjaman yläosia ja voisin melko yksinkertaisesti ommella paitoja yhteen paituleiksi.

Että ei näitäkään ostoksia näköpiirissä.

2.10.2017

Uusi säilytyskaluste

Jo vuosia (vuosikymmen?) periaatteenani on ollut, että säilytyskalusteen ostamisen sijaan pitää vähentää tavaraa. Muuttaessani nykyiseen asuntoon ostoksia tuli tehtyä, mutta muuten linja on pitänyt.

Muutosta asti on harmittanut edellisten asukkaiden pykäämä 35 cm syvä kaappikombo, jossa oli pikkuärsytysten lisäksi älyttömyytenä metrinlevyinen osio, jonka keskelle (!) oli laitettu hyllyyn kiinnitetty asunnon ainoa henkaritanko. Koska hylly notkuu jo uhkaavasti, en ole latonut tankoa täyteen ja osa vaatteista on tämän takia ullakolla.
Hyllystä huolehtimisen lisäksi on pänninyt molemmille puolille jäänyt tyhjä ja käyttökelvoton tila. Alkusyksystä kokeilin niiden t/käyttämistä tarrakoukuin ja kassein, joista yksi esimerkki kuvan oikeassa reunassa. Ei kovin toimiva ratkaisu ja yksi koukku tipahti jo alas.

Pari viikkoa sitten kun vein kirjalastin Espoon Konttiin kävin lounaalla Ikeassa. Kiersin huvin vuoksi koko paikan ja vaatekaappien kohdalla näin jotain itselleni uutta. Pax-kaappiin (jota omani on, minkä onnekkaasti ja jotenkin hiffasin) oli nyt tarjolla paritanko, joka kiinnittyy kaapin seiniin. Ehkä on ollut kaupassa aiemminkin, ehkä olisi pitänyt ottaa selvää.
Palattuani kotiin tarkistin kaappini mitat ja totesin ratkaisun sopivaksi. Eilen oli taas vietävää Konttiin, joten kävin hakemassa tsydeemin Ikeasta. Historiallisesti ähelsin sen heti paikalleen ja ilohan tuota on katsoa.
Ikeassa tuli nähtyä, että Paxin nykyiset korit ovat paljon tyylikkäämpiä kuin omani, mutta täytyy palata alkuperäiseen ohjeistukseen. Mutta nyt tiedän, että ratkaisut ovat mahdollisia.

30.9.2017

Olen sen arvoinen?

Kuukauden viimeinen päivä eli sopi tehdä kirjanpitoa. Kuolinpesään liittyvät kulut (muutto, Asunnon ja Talon sähköt sekä vakuutukset, Asunnon yhtiövastike, Auton vakuutus) heilauttivat kokonaissumman taas kolmin- tai nelinkertaiseksi verrattuna kulutukseeni alkuvuonna.

Mutta muuhunkin on mennyt tavallista enemmän rahaa. Todennäköisesti syynä on ajatuskuvio "minulla on nyt niin rankkaa tämän touhun kanssa ja ansaitsen jotain kivaa/helppoa/huumaavaa". (Siiderin kulutus Talolla muuton pakkauksen aikana silmiinpistävää.) Ja lisäksi "kyllä jään perinnöstä niin plussalle, että minulla on tähän varaa". Kaipaan kurinpalautusta, mutta sitä on "niin vaikea" toteuttaa, kun tilanne ei ole normalisoitumassa vielä pariin kuukauteen.

28.9.2017

Neljä kuivaustelinettä

Facebook tarjosi kuuden vuoden takaiseksi muistoksi tätä kuvaa kengännauhoilla korjaamastani kuivaustelineestä. Ratkaisu pelitti vuosia, mutta lopulta teline petti paikasta, joka ei kotikonstein tokeentunut. Vein ullakolle odottamaan jätelavaa, mutta taloyhtiöllä ei sellaista tänä vuonna ollutkaan.

Käyttöön ostin uuden. Nyt olen sitten perinyt Talosta ehjän telineen, jonka vein varuiksi ullakolle odottamaan. Asunnon teline on osittain rikki, joten siitä ehkä pystyn luopumaan.

Eli jos keksin rikkinäisille oikeat roskikset, jäljellä on enää kaksi. Määrä on perusteltavissa, sillä teoriassa voisin viedä vaatteita ullakolle kuivumaan. Ja pitäisikin.

27.9.2017

Kuolinpesä 55. päivä

Aamun FB-päivitys tiivisti kaksi edellistä blogitekstiä:
Eipä ole paljon nukuttanut kun perunkirjoituskatastroofi pyöri päässä. Käytyäni Verohallinnon sivuilla päivän päätteeksi olen vakuuttunut, että kundi teki vääränlaisen (!) perukirjan ja puhui aivan soopaa perintöveron määräytymisestä. Jos henkinen kapasiteettini olisi toinen ja olisin auktoriteettiuskovainen... Oma mokani virkatodistuksesta on vain siunaukseksi, sillä teelmänsä ei nyt päässyt lähtemään eteenpäin. Toivottavasti pomonsa on pätevämpi, ettei tarvitse juosta pyytämään isän serkkua paikkaamaan tilannetta.
Ettei menisi tyhjäkäynniksi lähdin Asunnolle kokkamaan kesällä vanhentuneista tomaattimurskista, herra-ties-kuinka-vanhoista kuivatuista pinaateista ja yhtä vanhoista kuivatuista omenoista linssidahlin. (En kokannut kotonani, sillä en halua koko yksiön haisevan.) Tuli hyvää. Lisäsin varastoon jääneitä kuivattuja omenoita murskana aiemminkin dahliin ja on onnistunut ratkaisu. 

Jos olisin päässyt lähtemään myymään Taloa olisin saanut sieltä tämän syksyn omenoita ja lehtikaalia, joista olisi myös tullut hyvää ruokaa... Mutta kun ei niin ei.

Kokkauksen ohessa kiikutin jämäleluni (legot, barbien tapaiset ja vähän muutakin) MLL:n liikkeeseen toiselle puolelle katua. Loistava keksintö! (Kirjoja vein jo viime viikolla.) Osa menee myyntiin, mutta tänään saamastani kommentista päätellen osa annetaan tarvitseville perheille. Vietin lapsuuteni uhkaamalla vanhempiani soitolla MLL:lle, joten tämä tuntui siksikin sopivalta.

Kannoin dahl-annosten ohella kassillisen pakastemarjoja Asunnolta pakastelokerooni. Marjaproggis alkaa näyttää jo lupaavalta. Talolla on yksi hyllyllinen, Asunnolla kaksi ja pakastelokeroni tuli puolilleen. En pääse syömään puolukoita tänä syksynä, mutta ainakaan pakasteiden takia ei tarvitse viivytellä Asunnon myyntiä.

Sitten kökötin masentuneena iltapäivän kotona, miettien miten Pankki reagoi tiistaiseen palauteryöppyyni. Virka-ajan loppupuolella tai jo päätyttyä sain sähköpostin idioottilakimieheltä, joka sanoi keskustelleensa esimiehensä kanssa ja blaa-blaa. Huomenna pitäisi tulla puhelu seuraavalta perukirjan teon yrittäjältä. Huh! Tai ans kattoo.

Purkautuessani tästä somessa tuli väistämättä mieleen showt, jotka laitoin pystyyn 66%:ssa kevään 2013 perunkirjoituksista. Meikäläisen suruprosessointitapa? Vai rakkauteni rahaan on pinnalla kuin perintöveron maksu lähenee.

BTW, maanantaina Asunnolla heitin roskiin kaikki kouluaikojeni kuvistyöt. Aivan surkeita, mutta yhdessä olin ilmeisesti dokumentoinut huonettani. Oliko minulla tosiaan "I ❤ MONEY" -juliste seinälläni?! No, yhtä paha, jos keksin sen piirtäessäni päästäni.

26.9.2017

Kuolinpesä: 54. ilta

Voi prkl. Maksa "ammattilaisen" työstä ja siivoa itse jäljet. Olen ollut perunkirjoitussession jälkeen masiksessa koko päivän, eikä reklamaatiooni tullut vastausta. Mikä toivottavasti tarkoittaa, että asiaa tutkitaan eikä lojumista postilaatikossa. Molemmat mahdollisia. [Edit: vähän tämän tekstin julkaisun jälkeen tuli vastauskuittaus. Hyvä.]

Jotta saisin unta, surffasin nyt/vihdoin/vasta Verohallinnon sivulle Ensin kuolleen puolison tai lesken jälkeisessä perintöverotuksessa tarvittavat tiedot. Hyviä ja huonoja löydöksiä.

Huonoa: "Lesken jälkeen toimitettavassa perintöverotuksessa [...] Perukirjassa tuleekin luetteloida ja arvostaa lesken ja ensin kuolleen puolison kuolinpesän avio-oikeuden alainen omaisuus ja velat lesken kuolinhetken arvoon. " Täysin järkenkäypää, mutta tekikö Pankin lakimies minulle tällaisen perukirjan? E-hei! Hän puhui molemmissa tapaamisissa Verohallinnon maagisesta prosessista, jossa kaivetaan esiin aiempi perukirja ja sitten jotenkin päätellään mitä ollaan verottamassa.

Hyvää: "Jos ensin kuolleen puolison kuolinpesän ja lesken varat ovat kuolemien välillä sekoittuneet, perintöverotusta varten voi esittää selvitystä siitä, miltä osin varat ovat sekoittuneet." Tätähän lakimies ei maininnut ollenkaan vaan pelotteli lahjaverolla.

Johtopäätös: Åbo Akademin oikeustieteellisestä voi valmistua osaamatta juuri mitään.

Kuolinpesä: 54. päivä

Eilen pikkasen edistystä Asunnolla. Tänään perunkirjoitus, joka ei mennyt ihan nappiin. Kysyin tiskiltä lähtiessäni lakimiehen pomon nimen ja lähetin hänelle viestin.
Hei, 
Tein kuolinpesän ainoana osakkaana A:n perunkirjoituksesta toimeksiannon teille.  
Asiakaspalaute
Alkupalaveri Y:n kanssa oli 29.8.2017. Sen yhteydessä Y jätti ilmeisesti kopiokoneelle kiinteistöveroilmoituksen, jonka puuttumisen tajusin vasta kotona.
Toimitin käsitykseni mukaan kaikki puuttuneet paperit 14.9. ja perunkirjoitus sovittiin tehtäväksi tänään (26.9.2017).
Päivää ennen eli eilen, Y (alla näkyvän kirjeenvaihdon mukaisesti) kysyi aiemman kuolinpesän mahdollisesta osituksesta. Hän ei ollut tästä aiemmin kysynyt, mutta olin luonnollisestikin asiasta alkupalaverissa maininnut. Maallikkona en oikein ymmärrä, miten voi alkaa tehdä perukirjaa tietämättä mistä sitä tehdään.
Ilmeisesti/mahdollisesti päivää ennen oli tehty muitakin tarkistuksia, sillä perunkirjoitustilaisuudessa kävi ilmi, että olin ymmärtämättömyydessäni jättänyt tilaamatta yhden virkatodistuksen sukuselvitykseen. Sen epätäydellisyydestä huolimatta perukirja allekirjoitettiin Y:n ja toisen pankkilaisen toimesta.
Luonnosta perukirjasta ei lähetetty minulle etukäteen. Paperilta sitä tarkistaessani perunkirjoitustilaisuudessa tarkistin, että olisiko säästöhenkivakuutus pitänyt merkitä. Olisi, mutta Y ei ollut kysynyt tästä missään vaiheessa. Jos olisin ollut kokemattomampi, kirjaus olisi jäänyt tekemättä. Myöskään lahjoituksista Y ei ollut kysynyt missään aiemmassa vaiheessa, joten tätäkin osuutta piti korjata.
Rutiininomaiseksi toimenpiteeksi minusta toimituksessa oli turhan monta häikkää ja siksi halusin tästä huomauttaa. 
Eli ennen kuin saan puuttuvan virkatodistuksen, en pääse myymään Taloa. Jos lakimies valopää on tilannut sen vasta eilen, tässä menee kolme tai neljä viikkoa taas odottaessa. Oma mokani tietenkin, mutta jos paperit olisi tarkistettu 14.9. ja tilaus tehty tuolloin niin odotettavaa olisi enää viikko tai pari.

Osituksesta olin kysynyt alkupalaverissa siksi, että akuutin kuolinpesän nimiin oli siirtynyt hallintaoikeuden kautta aiemman kuolinpesän omaisuutta. Tässäkin omaa mokaa, mutta pankin avustuksella, joten liitin asiasta tiedustelun viestiini.
Perukirjaan merkittiin A:n omaisuudeksi sijoitusrahasto-osuuksia, jotka "todellisuudessa" edustavat vuonna 2013 kuolleen B:n sijoitusomaisuutta, josta olen perintöveron maksanut, mutta joka jäi A:n hallintaan testamentin nojalla.

En ole kaikista yksityiskohdista selvillä, mutta käsittääkseni jossain Pankin konttorissa on nähty asialliseksi siirtää B:n määräaikaisilta tileiltä vapautuneet varat A:n nimiin. (Kaikki B:n kuolinpesän tilit on lakkautettu vuosia sitten.) A itse kuitenkin mielsi ne B:n kuolinpesän omaisuudeksi, mikä kävi ilmi esimerkiksi tänä kesänä Pankin varainhoitajan kanssa käydyssä keskustelussa, ainakin itselleni.

Tuntuu siltä, että jossain on tapahtunut virhe? Y:n vastauksista en saanut tolkkua ja olen melko varma, että saan maksaa ylimääräistä perintöveroa, kun sama omaisuus on nyt toisen nimissä. Tai pahimmassa tapauksessa (jonka Y visioi) retroaktiivista lahjaveroa kun B:n kuolinpesän rahaomaisuus on virallisesti kadonnut. Pitäisikö tai voisiko asiaa vielä tarkistaa pankin tiedoista?
Kaikki menikin mallikkaasti vähän liian kauan.

25.9.2017

Ei turhia ostoksia?

Pirkassa 11/2005 on tekstimainostettu Anna Kortelaisen kirjaa Päivä naisten paratiisissa shoppailuun keskittyvällä haastattelujutulla.
Turhia ostoksia ei hänen mielestään ole. Eli se kaapissa vuoden roikkunut, tyyliltään täysin sopimaton hame ei ehkä ollutkaan turha ostos?
"No ei tietenkään! Sehän kertoo ostajansa elämäntarinaa. Turhat ostokset paljastavat ostajalleen, milainen hän on jossakin elämänvaiheessaan yrittänyt olla. Niiden avulla voi esimerkiksi miettiä, miksi on joskus pyrkinyt olemaan jotakin itselleen vierasta."

24.9.2017

Kuolinpesä: 52. aamu

Niemen keissi loppuunkäsitelty. Laitoin torstaina toisen peräänhuudon ja tuli vihdoin vastaus takuuosastolta. "Kun ei teillä ollut ylimääräistä vakuutusta, niin oikeastaan maksaisimme vain painon mukaan, mutta kumminkin tarjoamme nyt enemmän." En ymmärrä. Jos sopimuksen perusteella painon mukaan, niin miksi eivät ilmoittaneet sitä oitis muuton jälkeen? Ja miksi mimmi ei yrittänytkään myydä minulle ekstravakuutusta?

No, lopputulos kannaltani onnekas. Ensinnäkin ettei tapahtunut isompia onnettomuuksia, sillä esim. designlasin korvaaminen painon mukaan olisi ottanut enemmän päähän. Ja olisi ollut vaikeampi todistaa mikä esine oli alunperin kyseessä. Toiseksi kyseinen valaisin oli varrestaan vääntynyt enkä olisi saanut siitä myynnissä yhtä paljon kuin nyt Niemeltä korvauksena. (Huom! lamppu ei hajonnut vääntyneestä kohdasta)

Perjantaina ja eilen enimmäkseen parantelin vilustumistani ja yksi R&A-leffakin jäi väliin. (Elokuvafestareille voisi joku myydä flunssavakuutuksia?) Korjausompelijalta tuli viesti, että oli saanut parisängyn sängynpeitteen halkaistua ja huoliteltua. Tämän teettäminen raastoi itaraa mieltäni, kun kyse oli parista ompeleesta ja ullakolla on ompelukone odottamassa juuri tällaista hyötykäyttöä. Mutta kun kahdella kympillä... (Rahasummat alkavat hämärtymään, tiedostettu.)

Sängynpeite oli alunperin poistoissa, mutta sain sitten älynväläyksen, että paloina olisi sopivan värinen asuntooni. Ajan kanssa tulee ideoita eli hyvä etten joutunut hätäilemään irtaimiston myynnin kanssa.

Tämän aamun idea syntyi kotona, johon olen roudannut Talosta ja Asunnosta viisi taulua. Yhdelle keksin paikan jo viikkoja sitten, mutta loput ovat stressanneet. Asuinhuoneen auringonpaisteeseen ei voi ripustaa enempää tauluja enkä sitä haluakaan. Eteiseen täpötäydet galleriaseinät? Väritykseltään ja tyyliltään riitelevistä tauluista?

Mahtuvatko leveimmät edes seinänpaloille? Tätä testatakseni otin yhden taulun alas ja laitoin tulokkaan tilalle. Sama toiseen koukkuun. Ei mennyt kauaa kuin tulin lopputulokseen, että luovun kolmesta taulusta. Oma vanhani oli samalta taiteilijalta ja samasta aiheesta kuin asuinhuoneeni taulu. Saman taiteilijan Talossa ihailemani taulu näytti nyt perin 80-lukulaiselta eikä viehättänyt oikeastaan ollenkaan. Vanhemmilleni Asuntoon tupaantuliaislahjaksi ostama grafiikka on täysin harmiton, mutta kun sille ei ole tilaa...

Eli nyt on taas kannettavaa.

22.9.2017

Affirmaatio ja muuta

Muistikirjan selailu jatkuu.
I am enough.
I have enough.
I know enough.
I do enough.
I am worthy of money and success and it flows to me easily and effortlessly.
Voi jeesus, affirmaatioteksti. Koskaan en ole kokeillut, joten en tiedä toimisiko. Pitäisikö yrittää? (Myöhemmällä sivulla: Affirmations are positive statements of fact as you intend them to be. They must be in present tense because the subconscious can only operate on the present, never the future.)
Don't give in to the "should's". Don't do things or get involved with causes because you think you should. Ask yourself "Is this something I really want to do?"
Tämän olen omaksunut perusteellisesti enkä tiedä milloin.
Get over mistakes. Remember that what seem like mistakes to us are sometimes happy accidents of the universe.
Joo-joo, montakohan varianttia tästä vielä löytyy?
Don't do your living in the future.
Learn to slow down. While sloth is generally considered a vice, being constantly busy is not necessarily a virtue. Being busy is often used to avoid self-examination.
Tämä oli kirjan ainoa huomioliputettu sivu. Miksiköhän? (Valitettavasti lainausten lähteitä en ole merkinnyt.)
A major step toward financial freedom is about getting back in touch with your money and understanding that you have the power to decide how to use it.
Toisin sanoen on ymmärrettävä, että kaikki kulutus on päätöksiä eikä itsestäänselvyyksiä. Jos rahaa ei ole A:han, niin pitää tiedostaa, että sen kuluttaminen B:hen ei ole välttämättömyys.

21.9.2017

Kuolinpesä: 49. päivä

Taas on viikko hulahtanut johonkin. Voisin syyttää miniflunssaa ja R&A-festaria, mutta jumitusta on kyllä muuallakin.

Koska tapanani on hoittaa helpot ja alhaisen prioriteetin asiat alta pois, päätin keskittyä kirjoihin. Roudasin melkein kaikki Asunnosta/Autosta himaan ja asettelin pinoiksi tukkimaan eteiseni.

Kuvasin näkyvillä olleen osan maanantaina ja lähetin kuvat Planeetta-antikvariaattiin. Tähän mennessä ei ole tullut vastausta eli yhdistettynä edelliseen kokemukseen voitaneen olettaa, että eivät vaivaudu vastaamaan "ei". Surkeaa asiakaspalvelua, minusta.

Sunnuntaina pyörin Bulevardin eteläpuolella ja huomasin Hagelstamin ikkunassa aika rähjäisiä pokkareita. Tiistaiaamuna (kannetuani puolitoista kassilista kirjoja erääseen erinomaiseen kierrätyspisteeseen) keräsin kasoista vanhat pokkarit ja lähdin tarjoamaan niitä. Eivät tehneet kauppaansa. Mimmi ohjasi minut toiseen läheiseen divariin, jossa sama vastaus. Siellä osoitettiin kiinnostusta laatukirjallisuuteen, joten lähetin kuvat kolmesta metristä. Samana päivänä kerrottiin kiinnostusta olevan kolmeen (3!) kirjaan.

Tähän loppui. Leikin sairasta eilen ja tänään keräsin voimani ja rohkeuteni. Sain Auton Asunnon läheisestä taskuparkista irti. Oman kotini edessä oli vain sakkopaikka, mutta siihen. Hissilastillinen alas (jumittaen hissin kiireessä olevalta as.oy:n hallituksen pj:ltä) ja erinäisillä kannoilla autoon. Ei sakkoa.

Sitten ajelin Espoon SPR:n Konttiin, jossa homma toimi suunnilleen samoin kuin Talosta tehdyillä vienneillä. Olisin säästänyt vaivaa ja aikaa skippaamalla myyntiyritykset, mutta kun ei kokeilematta tiedä.

Nyt olen päättänyt, että kaikki poistokirjat menevät tästä lähtien suoraan johonkin kierrätykseen. Vuonna 1995, kun ekat divarikeikkani tein, kaupaksi meni vielä roskiksesta dyykatut hyvin-käytetyt pokkarit. Ajat ovat nyt toiset sekä heillä että minulla. Emme jääne kumpikaan kaipaamaan toisiamme.

Muuta:

  • Talon jäteastian tyhjennys tehtiin melkein kuukausi sitten, mutta laskua ei ole kuulunut. Kiitos Posti?
  • Muuton yhteydessä hajonneesta lampusta ei siis Niemeltä tullut proaktiivisesti mitään viestiä. Kun huomautin viikko sitten asiasta sain vastauksen "Välitän viestin meidän takuuosastolle, josta ollaan yhteydessä mahdollisimman pian." Ja sitten ei ole kuulunut mitään.