11.8.2017

Kuolinpesä: 8. päivä

Löysempää ja löysempää. Tänään oli sovittuna paku-Patu, joka osoittautui kokeneeksi, voimakkaaksi ja tehokkaaksi. Ullakolta saatiin yksi pöytä asuntoon ja lapsuuteni (äidiltä peritty) työpöydän kaappi omaan ullakkokomerooni.

Patua Asunnolla odotellessani ehdin havaita taloyhtiön roskisten tyhjentyneen, joten vein sinne tuulikaapissa odottaneet pussit. Aloitin myös siirtämään eteisen kaappien viimeisiä tavaroita tarkistusalueelle. Lapsuuteni leluja eli päätöksenteossa voi vielä tulla haastetta.

Kotona täytin työpöydän kaapin paperitavaralla, josta osa on ollut ehkä kaapissa aiemminkin - 15 vuotta sitten. Järkeistykselle olisi tilausta, mutta ei tässä välissä.

Huomenna on tarkoitus pitää täysi lepopäivä, ellen aamun viileydessä innostu silittämään. Sunnuntaina olisi upeaa saada pyykkäykset valmiiksi sekä eteisen kaapit, vaatehuone ja työpöytäalue selviksi. Tai edes osa mainituista. Asunnon pakasteen vihanneksistakin pitäisi kokkailla jotain.

Ai niin, Antikvariaatti Punainen Planeetta ei ole edelleenkään vastannut kirjatarjoukseeni. Käämit käryää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti